NHL-asiantuntija ylistää Joonas Korpisaloa: ”Vihdoinkin”
Ottawa Senators hakee paluuta NHL:n pudotuspeleihin kuuden kauden tauon jälkeen uuden ykkösmaalivahtinsa Joonas Korpisalon johdolla.
Senatorsin maalilla on ollut viime vuosina tuulista. Nyt Los Angeles Kingsistä saapuneella Korpisalolla on sauma napata ykkösvahdin paikka itselleen. Ainakin viime yön esitys oli vakuuttava Korpisalon torjuttua joukkueelleen 5-2-voiton Tampa Bay Lightningista.
NHL-asiantuntija Marc Methot näkee viimein valoa Senatorsin pitkään varsin synkkänä jatkuneessa maalivahtitilanteessa.
– Juuri tätä Senators haluaa nähdä. Ei ole maalivahdille helpoin tilanne, kun laukauksia ei tule paljon, kuten nyt kahdessa ensimmäisessä erässä. Mutta sitten kun häntä todella testattiin, hän oli vahva. Hän ei näyttänyt panikoivan missään kohtaa, Methot kehaisi ja jakoi perään kiitosta myös toiselle Senators-vahti Anton Forsbergille.
– Hän teki muutaman valtavan torjunnan ja sai loppuun vielä syöttöpisteen. Viimeinkin Ottawalla on hyvä maalivahtikaksikko, Korpisalo ja Forsberg, Methot näkee.
Korpisalo, 29, allekirjoitti kesällä uransa tähän asti ylivoimaisesti rahakkaimman NHL-sopimuksen Senatorsin lyötyä miehen pöydälle viiden vuoden ja 20 miljoonan dollarin pahvin. Korpisalo tienaa sopimuksellaan neljä miljoonaa dollaria kaudessa.
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä