Asiakkaalle sattui melkoinen näppäilyvirhe – tarjosi Petteri Lindbohmin pelipaidasta miljoona euroa
HIFK pelasi Red Classics -erikoispelipaidoilla lauantain kotiottelun Ilvestä vastaan. Ottelun jälkeen HIFK laittoi paidat verkkokauppaansa huutokaupattavaksi. Huutokauppa käynnistyi lauantaina ja se päättyy tulevana sunnuntaina.
Maanantaina huutokaupassa tuli vastaan todella erikoinen näky. HIFK-puolustaja Petteri Lindbohmin pelipaidasta oli nimittäin tehty peräti miljoonan euron tarjous. Aikaisempi tarjous oli ollut 450 euroa.
Tapauksessa oli kuitenkin sattunut asiakkaan osalta melkoinen näppäilyvirhe. HIFK:n fanituotemyymälää pyörittävän KSB-Trading Oy:n toimitusjohtaja Keni Bäckström kertoi Iltalehdelle, että asiakkaan oli tarkoitus tarjota paidasta miljoonan sijaan tuhat euroa.
– Asiakas soitti, että on tehnyt virheen. Siinä on tullut aika monta nollaa ylimääräistä. Asiakas pahoitteli virhettä. Lupasin korjata asian heti kun pystyn, Bäckström kertoi.
Huutokaupan ehdoissa lukee heti ensimmäisenä, että huudot ovat aina sitovia eikä niitä voi perua. Tässä tapauksessa sattui kuitenkin sen verran suuri erehdys, että tarjousta muokattiin jälkikäteen.
Paidan tämänhetkinen hinta on saatu nyt korjattua ja tällä hetkellä se on juurikin tuhat euroa. Näet kaikkien pelipaitojen tämänhetkiset hinnat täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä