Mike Babcock puolustautuu raivokkaasti tuoreilta kohuväitteiltä: ”Kuvottava vääristely”
Columbus Blue Jacketsin päävalmentaja Mike Babcock on joutunut valtavan kohun keskelle ennen kuin NHL:n harjoituskausikaan on ehtinyt alkaa.
Spittin’ Chiclets podcastissa väitettiin, että Babcock olisi pakottanut kapteeni Boone Jennerin jakamaan puhelimensa näytön TV-ruudulle ja urkkinut pelaajan kuvia puhelimesta. Nyt Babcock ja Jenner puolustautuvat Columbuksen tiedotteessa.
– Kun tapasin pelaajiamme ja henkilökuntaa, pyysin heitä jakamaan puhelimelta kuvia perheistään, jotta tutustuisin heihin paremmin. Asiaan ei kuulunut mitään muuta, Babcock kertoo.
– Tapa, jolla asia esitettiin Spittin’ Chiclets podcastissa oli kuvottava vääristely niistä kokouksista ja äärimmäisen loukkaavaa. Nämä tapaamiset ovat olleet todella tärkeitä ja hyödyllisiä, ei van minulle, mutta myös pelaajillemme ja henkilökunnallemme myös, ja se että ne kuvaillaan näin on vastuutonta ja täysin epätarkkaa.
Jenner oli samoilla linjoilla päävalmentajansa kanssa.
– Kun tapasin Babsin, hän kysyi minulta perheestäni ja mistä olen kotoisin, tulevista häistäni ja jääkiekkoon liittyvistä asioista. Sitten hän kysyi, onko minulla kuvia perheestäni ja jaoin ne mielelläni hänen kanssaan. Hän näytti kuvia omasta perheestään. Ensimmäinen tapaaminen sujui mielestäni hienosti ja hyvin, että voimme alkaa rakentaa ihmissuhdetta. On todella iso pettymys, että tätä on näin vääristelty, Jenner sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Kimmo Kuhta sai töitä Liigasta!
- MTV: Tämä on Lukon loukkaantuneen maalitykin tilanne
- JYP lainasi hyökkääjänsä toiseen Liiga-seuraan
- Tre Kronorin karmea loukkaantumissuma syvenee – NHL-supertähti sivuun
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!
- Loistouutinen! Suomen huippulupaus kutsuttiin NHL:ään
- HIFK:n tähtihyökkääjä: pitkä pelikielto
- Tre Kronorille tipahti taas huonoja uutisia NHL:stä – tähtipuolustaja sivuun olympialaisista?
- SK: Ässät Leo Komarovin perässä? Nyt puhuu seurapomo
- IS: Jere Karalahdelle syytteet kolmesta rikoksesta
- Tapparalta taas kova kaappaus – IL: Haaviin TPS-legenda
- Liiga-provot: HIFK on sarjan suurin huijari
- SS: Tapparan huippulupaus siirtyy kilpailijan leiriin!
- Ruotsalaisesta NHL-vahdista leviää järkyttävä huhu: ”Meitä kuvottaa”
- KalPalle kaksi huippuvahvistusta
- Lähde: Boston Bruins laittoi Joonas Korpisalon myyntiin – tässä syy
- Jokerit-tähti ilmiliekeissä: rikkoutuuko kaikkien aikojen Mestis-ennätys?
- Urheilucast: Tappara-tähden tuore sopimus sarjan historian ylivoimaisesti arvokkain
- Urheilucast: Tappara valmistelee järisyttävää sopimustarjousta Liigan pistehirmulle
- Missä ura jatkuu? Liigan maalipörssin voittaja vapaille markkinoille