Surullinen uutinen: 50 miljoonan dollarin jättisopimuksen sorvanneen NHL-tähden ura ohi

NHL:ssä kahden viime kauden ajan Philadelphia Flyersia edustaneen Ryan Ellisin, 32, pelaajaura on hyvin suurella todennäköisyydellä ohi.
Edellisen seuransa Nashville Predatorsin kanssa kahdeksan vuoden ja 50 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen kesällä 2018 solminut Ellis kärsii vaikeasta lantiovammasta, jonka tiimoilta mies on pelannut kahden Flyers-kautensa aikana vain neljä ottelua – nekin toissa kauden alussa.
Flyersin seurapresidentti Keith Jones kommentoi Ellisin tilannetta NHL:n virallisilla kotisivuilla.
– Me kaikki toivomme Ryanille pelkkää hyvää ihmisenä. Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa pelaamisen jatkaminen uran loppupuolella oli kaikkea muuta kuin varmaa. Tietoisuus siitä, että et voi palata, on raskasta, Jones kommentoi.
– Hän on käynyt läpi hyvin, hyvin vaikeita aikoja. Sympatiani ovat täysin hänen puolellaan, Jones jatkaa.
Ellis iski viimeisellä NHL-kaudellaan 2020-21 pelaamissaan 82 ottelussa 49 pistettä ollen yksi sarjan parhaista kahden suunnan puolustajista.
Flyersin leiristä kuuluu Ellisin tilanteen vastapainoksi myös hyviä uutisia. Jones paljasti samassa haastattelussa, että koko viime kauden sivussa ollut tähtisentteri Sean Couturier sekä laitahyökkääjä Cam Atkinson palaavat kokoonpanoon uuden kauden alkaessa.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ville Heinola koki karun kohtalon NHL:ssä
- Montreal Canadiens: suomalaiselle lähtöpassit!
- NHL:ssä rysähti kolmen pelaajan yllätyskauppa – ex-tähti mukana!
- NHL-tehopuolustaja löysi uuden osoitteen: mikä alediili!
- Nyt reagoi NHL – kohuottelusta iso kasa sanktioita!
- Andrej Sustr: uusi seura!
- Tapparan mestarihyökkääjä: ura ohi – ”Nyt on uuden luvun aika”
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ulos NHL-seurasta
- NHL:n rajoitettu vapaa agentti: kuuden miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Suomalaislupaukselta kova näytös NHL:ssä – sai Sebastian Ahon kimppuunsa
- Vapaille markkinoille kova nimi – Liiga-tähdelle näytettiin ovea NHL:ssä
- HIFK rysäytti sopimusuutisia
- Yle: Jere Karalahti on vangittu
- Jokereilta jättiuutinen!
- Sopimus taskussa: Jevgeni Kuznetsov löysi uuden seuran
- Atro Leppäselle näytettiin ovea NHL:ssä
- Ura ohi: Stanley Cupin voittanut NHL-ykkösvaraus lyö luistimet naulaan
- Yli 700 NHL-ottelun konkari: Lähtöpassit!
- Kahdelle suomalaiselle lähtöpassit NHL:ssä!
- Ilves vahvistuu: Kiinnitti Mestiksen tehomiehen