JYP pitkään jatkosopimukseen puolustajansa kanssa: ”Ideana kasvattaa hänestä uusi runkopakki”
JYP on tehnyt kolmivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Eetu Peltolan kanssa. JYPillä ja Peltolalla oli jo ennestään sopimus alkavasta Liiga-kaudesta, joten uusi jatkosopimus pitää Peltolan Jyväskylässä kevääseen 2027 saakka.
23-vuotias Peltola pelasi viime kaudella JYPissä 60 ottelua tehopistein 2+8=10. Hän on edellisen kahden kauden aikana pelannut JYPissä 113 Liiga-ottelua tehopistein 5+15=20.
– Kun Eetu tuli tänne pari vuotta sitten, ideana oli kasvattaa hänestä JYPin uusi runkopakki. Hän on jo ottanut askeleita sillä tiellä, ja hänellä on edelleen mahdollisuus mennä eteenpäin. Jatkosopimuksen tekeminen oli molempien tahtotila, ja olemme todella tyytyväisiä, että hän halusi jäädä tänne, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Näen, että viime kauden ja tämän kesän aikana nykyinen valmennus on auttanut häntä todella paljon. Hänelle on syntynyt myös sisäistä ymmärrystä siitä, mitä ammattilaisurheilu on. “Peltsi” on ollut helposti valmennettava, joten hän on myös kasvanut ihmisenä. Se on kaikista tärkein edellytys sille, että fyysisesti tai jääkiekkoilijana voi kehittyä, Viitanen jatkaa.
– On hienoa päästä jatkamaan Jyväskylässä. Uskon, että täällä voidaan menestyä ja mestaruuden voittaminen tämän sopimuksen aikana on mahdollista. Matkalla kohti sitä haluan yrittää auttaa joukkuetta voittamaan ja olla plusmerkkinen pelaaja, Peltola puolestaan tunnelmoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
