Roope Hintz iski Dallasin konferenssifinaaleihin NHL:ssä – Käärijän Cha cha cha pauhasi taustalla

Leijonien haaveet NHL-tähtivahvistuksista karisivat tiistain vastaisena yönä Dallas Starsin napattua 2-1-voiton Seattle Krakenista joukkueiden seitsemännessä pudotuspelikohtaamisessa.
Starsin voitto tiesi samalla sitä, että Roope Hintzin, Esa Lindellin, Miro Heiskasen, Jani Hakanpään ja Joel Kivirannan kausi jatkuu NHL:n konferenssifinaaleissa.
Ottelun avausmaalia saatiin odottaa toisen erän lopulle asti. Lopulta Starsin ykkössentteri Hintz iski kevään yhdeksännen pudotuspelimaalinsa 36. peliminuutilla vieden kotijoukkueen johtoon. Wyatt Johnston naulasi Starsin 2-0-osuman reilut seitsemän minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä.
Oliver Björkstrandin kavennus 18 sekuntia ennen loppua oli enää kosmetiikkaa Starsin marssiessa jatkoon voitoin 4-3. Se kohtaa lännen finaaleissa Vegas Golden Knightsin. Joukkueet kohtasivat samassa vaiheessa viimeksi koronakaudella 2019-20, jolloin Stars oli vahvempi ja eteni Stanley Cupin finaaleihin. Starsin toistaiseksi ainoa Stanley Cupin voitto tuli keväällä 1999.
Ottelun suomalainen erikoisuus koettiin kolmannessä erässä, kun Starsin dj muisti joukkueen suomalaispelaajia ja huudatti ämyreistä Käärijän Cha cha cha -viisuhittiä samalla, kun jumbotronilla näytettiin viisusuosikin lapsuuden ystävää, Stars-puolustaja Lindelliä.
Krakenin suomalaishyökkääjä Eeli Tolvaselle tappio tiesi kesäloman alkua NHL:n puolelta. Se, jatkuuko kausi vielä Leijonissa, jää nähtäväksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?