Mikko Rantanen sätti itseään – hukkasi huipputilaisuuden: ”Kyllä siitä pitäisi tehdä”

TAMPERE. Leijonat kärsi maanantaina tiukan tappion A-lohkon huippukamppailussa, kun Ruotsi oli voittolaukauskilpailun jälkeen vahvempi maalein 2-1.
Ottelun jälkeen Mikko Rantanen kertoi, että joukkueen pelaamisessa oli paljon hyvää, mutta kehitettävääkin jäi.
– Tiukka peli. Ruotsi puolusti hyvin. Meiltä puuttui ehkä hieman maltti hyökkäyspelaamisesta. Pyrittiin välillä väkisin keskelle. Itsekin tein niin, mutta he puolustivat hyvin keskustaa. Oltaisiin voitu pelata ulkopuolella, jättää vähän jättösyöttöjä ja sitä kautta saada liikettä.
– Mutta olihan meillä paikkoja tehdä ne tarvittavat maalit. Joku puristus siinä on. Täytyy saada rentoutta, Rantanen sanoi.
Samalla suomalaistähti kertasi omia maalipaikkojaan. Kertaalleen edessä oli jopa tyhjä maali, johon Ville Pokka teki loistavan esityön, mutta Rantanen ei saanut iskettyä kiekkoa reppuun ruotsalaispuolustajan päästessä häiritsemään.
– Siinä kun Pokka laittoi kiekon maalin takaa mulle, niin kyllä siitä maali pitäisi tehdä. Semmoisiin paikkoihin täytyy saada lisää henkistä terävyyttä ja vahvempi maila, niin laitetaan kiekkoa reppuun.
Rantanen ei myöskään mennyt heikon jään taakse, vaikka kiekko käyttäytyikin välillä omituisesti.
– Jää on molemmille sama, ehkä se on vähän pehmeä, mutta ei se mikään tekosyy ole. Jos on huono jää, niin pitää pelata simppelimmin ja olla valmis siihen, että välillä kiekko vähän pomppii.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!