Mikko Rantanen kehui Leijonia ja Saksaa – sitten iski viisukiire: ”Haastattelu lopetetaan nyt”

TAMPERE. Mikko Rantanen sai pistetilinsä auki MM-kisoissa lauantaina, kun hän keräsi kaksi syöttöpistettä 4-3-voitossa Saksasta.
Rantanen oli ottelussa Suomen parhaimmistoa. Leijonat-tähden johdolla ykkösketju aiheutti Saksan puolustukselle harmaita hiuksia.
– Tänään tuntui paljon paremmalta. Olimme viidellä viittä vastaan selvästi parempia koko ottelun ajan. Saatiin aikaan pidempiä hyökkäyksiä. Eilen saatiin varmaan yksi koko pelissä. Parempaa oli, mutta kyllä me vielä tuosta parannetaan, Rantanen lupasi ottelun jälkeen.
Samalla kehuja lähti myös vastustajan leiriin.
– Saksa oli hyvä joukkue puolustamaan. Siellä oli myös muutama taitavaa kaveria. Kiekko oli heti yläkulmassa, kun antoi liikaa tilaa.
Rantasen mukaan myös tunnelma oli nyt paljon perjantaista parempi. Molemmat ottelut olivat loppuunmyytyjä, mutta lauantain kamppailussa yleisö oli huomattavasti äänekkäämmällä tuulella.
– Oli hieno tunnelma. Mikäs täällä ollessa. Lauantai-ilta ja häkki täynnä. Tietysti meidän pelikin oli nyt parempaa. Päästiin hyökkäysalueelle ja luotiin paikkoja, niin siihen on yleisönkin helpompi tulla mukaan.
Tämän jälkeen Rantaselle tulikin jo kiire katsomaan Euroviisuja ja Käärijän esitystä.
– Äkkiä! Sen takia haastattelu lopetetaan nyt, hyökkääjä naurahti.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!