KooKoo kiinnitti Quebecin junnuliigan entisen tähtihyökkääjän: ”Artistisuutta löytyy rutkasti”

KooKoon Liiga-joukkue vahvistuu tulevalla kaudella kanadalaisella Ben Tardifilla, 23. Ranskaa äidinkielenään puhuvan laitahyökkääjän sopimus on yksivuotinen.
– Tardif on taitava laitahyökkääjä, joka hakeutuu aktiivisesti pelattavaksi ja näkee kentän erinomaisesti. Hän pystyy tarvittaessa myös pelaamaan keskushyökkääjänä, mikä antaa meille lisää mahdollisuuksia kokoonpanon suhteen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoo seuran tiedotteessa.
Quebecin osavaltiosta kotoisin oleva Tardif on pelannut viimeiset kaksi kautta Pohjois-Amerikassa ECHL- ja AHL-sarjoja. Päättyneellä kaudella Tardif pelasi molemmissa sarjoissa yhteensä peräti neljässä eri joukkueessa. Kausi päättyi lopulta Jacksonville Icemanin riveissä ECHL:ssä, missä kanadalainen iski 11 runkosarjaotteluun yhdeksän tehopistettä ja pudotuspelien kymmeneen otteluun kuusi pistettä.
Kaudella 2021–2022 Tardif pelasi yhdessä KooKoon puolustaja Charle-Edouard D’Astousin kanssa Utah Grizzliesissä ja jälki oli vakuuttavaa. Tardif ja D’Astous muodostivat vaarallisen tutkaparin ja kaksikko sijoittui joukkueen sisäisen pistepörssin sijoille yksi ja kaksi sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä.
– Seurasimme Beniä tarkasti viime talvena ja keskustelimme hänestä paljon myös Charlen (D’Astous) kanssa. Hän on varmasti yleisölle kiinnostava pelaaja seurattavaksi, sillä parhaimmillaan artistisuutta löytyy rutkasti, Kultanen lisää.
Kaudella 2020–2021 Tardif voitti Tigresin riveissä QMJHL:n mestaruuden ja pokkasi samalla arvostetun Guy Lafreur- palkinnon, joka ojennetaan pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle. Samaisen palkinnon ovat voittaneet vuosien saatossa NHL-supertähdet, kuten Sidney Crosby, Claude Giroux, Jonathan Huberdeau ja Mario Lemieux.
Lähde: KooKoon kotisivut
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liiga-vahti saanut kaksi sopimustarjousta
- Pittsburgh teki päätöksensä: Jevgeni Malkinista tipahti jättimäinen paljastus
- Uusiin maisemiin – Liigasta tuttu suomalaisvahti vaihtaa seuraa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä