Kärpille hurja vahvistus: MM-kultaleijona palaa Ouluun – ”Todellinen huippupuolustaja”
Kärpät vahvistuu tulevalla kaudella tuoreella Ruotsin mestarilla ja MM-kultamitalistilla Miika Koivistolla.
Koivisto, 32, on solminut Kärppien kanssa kahden vuoden mittaisen sopimuksen. Konkaripuolustaja pelasi kuluvalla kaudella Växjö Lakersin riveissä 50 runkosarjaottelua (3+13=16) ja 17 pudotuspeliä (0+3). Puolustaja voitti Ruotsin mestaruuden nyt toista kertaa putkeen.
– Saadaan meille oululaisille tuttu, todellinen huippupuolustaja. Hänen uraansa kun tarkastelee, niin huomataan, että hän on voittanut useammassa eri paikassa, ja hänen mukanaan saadaankin lisää voittamisen kulttuuria arkeen. Hän näyttää hyvää esimerkkiä meidän nuoremmille pelaajille ja tuo oman iloisen persoonansa pukukoppiimme. Manu on kaiken kaikkiaan fiksu pelaaja, joka liikuttaa erinomaisesti kiekkoa ja pystyy pelaamaan kaikenlaisissa tilanteissa. Hienoa saada hänet takaisin Ouluun ja Kärppiin, kehitysjohtaja Lasse Kukkonen kommentoi seuran tiedotteessa.
Koivisto on edustanut Liigassa lisäksi KalPaa, Lukkoa ja Jukureita. Palkintokaapista löytyy lisäksi SM-kulta edelliseltä Kärpät-visiitiltä keväältä 2018.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta