Naisleijonilta upea päätöserän nousu – Ruotsi kaatui MM-kisoissa

Naisleijonat oli kahden erän ajan sillassa Ruotsin kanssa naisten MM-kisojen sunnuntai-illan alkusarjan kohtaamisessa.
Altavastaajana otteluun lähtenyt Ruotsi karkasi ottelun toisessa erässä jo 2-0-johtoon Hanna Thuvikin ja Mira Jungakerin maaleilla.
Kolmannessa erässä Naisleijonat sai kiinni pelirytmistä. Viivi Vainikka iski Suomen avausmaalin, kun kolmatta erää oli pelattu 3.42 minuuttia. Suomi tuli tasoihin Ronja Savolaisen maalilla ja Petra Nieminen iski Naisleijonat johtoon vain neljä minuuttia avausmaalin jälkeen.
Ruotsin loppukiriä vaikeutti Annie Silenin ottama viiden minuutin jäähy vain 5.19 minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä. Savolainen kaunisteli ylivoimalla illan toisen maalinsa myötä loppulukemat 4-2:een.
Kisojen kaikki kolme otteluaan B-lohkossa voittanut Suomi kohtaa maanantaina kello 18 alkusarjan päätöskamppailussa Unkarin.
@leijonat ’s Viivi Vainikka with the tip-in goal!
Its not over yet, @trekronorse leads 2-1
#WomensWorlds #FINSWE
@leijonat ’s Ronja Savolainen gets the equalizer goal!
@Trekronorse 2-2
#WomensWorlds #FINSWE
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Patrik Laineelta kova mielipide menneestä kaudesta MTV:lle: ”Olen tyytyväinen”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!