HäSa: NHL-tähti Juuse Saros paljasti päätöksensä MM-kotikisojen suhteen

Maalivahti Juuse Saros on tehnyt päätöksensä toukokuussa pelattavien MM-kotikisojen suhteen, uutisoi Hämeen Sanomat.
Nashville Predatorsin ykkösmaalivahti kertoo lehdelle, ettei hän ole tällä kertaa Leijonien käytettävissä. Ilmoitus on valitettava, sillä Saros on yksi NHL:n parhaista maalivahdeista. Kuluvalla kaudella suomalainen esiintyi Predatorsin maalilla 64 ottelussa torjuntaprosentilla 91,9.
– Tällä kaudella vaivasi vielä vanha vamma jalassa, jonka vuoksi halusin ottaa nyt pidemmän tauon. Sen aikana tavoite on saada vahvistettua sitä ensi kautta varten, Saros kertoi Hämeen Sanomille.
Saroksen lisäksi myös Ville Husso ja Rasmus Ristolainen jättävät MM-kisat väliin. Kasperi Kapanen, Olli Määttä ja Sakari Manninen ovat sen sijaan mukana.
Löydät MM-kisojen lohkot, otteluohjelman ja tietoa lipunmyynnistä täältä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!