AL: Juha Metsolan ensi kauden osoite selvillä!
Konkarivahti Juha Metsola, 36, on tehnyt jatkosopimuksen Tapparan kanssa, uutisoi Aamulehti.
AL:n tietojen mukaan Tappara tarjosi jatkoa Metsolalle, minkä jälkeen sopimus syntyi nopeasti. Metsola oli tehnyt aiemmin selväksi, että hän jatkaisi uraansa ainoastaan kotikaupungissaan Tampereella.
Metsola edusti Tapparaa aiemmin kausilla 2011-15 saavuttaen seurassa kolme hopeaa. Tuon jälkeen Metsola pelasi seitsemän kautta KHL:ssä ja kaksi kautta Sveitsissä. Hän palasi Tapparaan viime kaudeksi.
Metsola pelasi viime kaudella runkosarjassa 40 ottelua torjuntaprosentilla 89,4. Tällä kaudella päävastuun Tapparan maalilla on kantanut Christian Heljanko, joten Metsola on toiminut kakkosvahtina pelaten kymmenen ottelua torjuntaprosentilla 90,6.
Tappara jatkaa näin ollen samalla maalivahtikaksikolla myös ensi kauteen, nimittäin Heljangon sopimus on voimassa vuoteen 2029 asti.
LUE MYÖS
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”