Eeli Tolvanen iski historiallisen maalin NHL:ssä – Seattle aiheutti pudotuspelien ensimmäisen jymy-yllätyksen
NHL:n hallitsevan mestarijoukkue Colorado Avalanchen pudotuspeliurakka käynnistyi jättiyllätyksellä, kun joukkue aloitti yhtenä pudotuspelien ennakkoon selvimmistä ottelupareista pidetyn sarjan Seattle Krakenia vastaaan 1-3-kotitappiolla.
Avalanche sai kylmää kyytiä heti ottelun neljännellä minuutilla, kun Eeli Tolvanen rankaisi kotijoukkueen karmeasta puolustuspään virheestä ja iski Krakenin seurahistorian ensimmäisen pudotuspeliosuman vieden vieraat 0-1-johtoon.
Mikko Rantanen tasoitti pelin 12.35 minuutin kohdalla, mutta toistamiseen Avalanche ei enää saanut kiekkoa entisen maalivahtinsa Philipp Grubauerin selän taakse.
Alexander Wennberg siirsi vieraat uudelleen johtoon toisen erän toisella minuutilla ja Morgan Geekie kaunisteli lukemia kolmannen erän alussa.
Tästä Avalanche ei enää noussut, eikä loppukiriin auttanut Artturi Lehkosen neljä minuuttia ennen loppua ottama jäähy. Ottelusarja jatkuu perjantain vastaisena yönä, jolloin kotijoukkue Avalanche alkaa olla jo kovan paikan edessä.
Ottelun suomalaisosumat katsottavissa alta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura