NHL:n puolustava mestarijoukkue Colorado Avalanche on saamassa tärkeitä pelaajia takaisin kokoonpanoonsa pudotuspelien alkaessa, kertoo joukkueen päävalmentaja Jared Bednar.

Avalanche-luotsi paljastaa Altitude Sports Radiolle, että ainakin tähtipuolustaja Cale Makar sekä Josh Manson ovat palaamassa kaukaloihin pudotuspelien alkuvaiheessa.

– Hän (Makar) voi jo paremmin ja suunnittelee paluuta. Emme halua kiirehtiä, sillä haluamme hänen tuntevan olonsa hyväksi pudotuspeleissä. Emme ole huolestuneita siitä, ettei hän pelaisi pudotuspeleissä, Bednar kertoo.

Viime keväänä pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Makar on ollut sivussa Avalanchen neljä viimeistä ottelua, eikä supertähden Bednarin puheiden perusteella odoteta pelaavan vielä runkosarjan kolmessa päätösottelussa.

Myös maaliskuun alusta saakka viimeisimmän vammansa vuoksi huilannut puolustaja Manson on lähellä pelikuntoa. Manson on pelannut koko kaudella vain 27 peliä.

– Haluaisin antaa hänelle 1-2 ottelua ennen pudotuspelejä. En tiedä tapahtuuko se, mutta olen luottavainen siitä, että hän palaa ensimmäiseen tai toiseen pudotuspeliotteluun, Bednar paljastaa.

Muista poissaolijoista Artturi Lehkosen paluu on sekin lähellä.

– Hän saattaa olla mukana näissä kahdessa viimeisessä ottelussa. Pelaaminen jo torstaina on mahdollista, Bednar kertoo.

Koko kauden sivussa olleen kapteeni Gabriel Landeskogin paluuaikataulu on vielä hämärän peitossa.