Leijonat kokoaa heti hurjaa MM-leiriryhmää – näin Jukka Jalonen kommentoi: ”Se on kylmä tosiasia”
TAMPERE. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi viikonloppuna, että MM-kisapaikoista tullaan käymään kovempaa taistelua, kun koskaan aiemmin hänen aikanaan.
Jalosen, kun myös GM Jere Lehtisen, mukaan kotikisat kiinnostavat todella paljon pelaajia. Tästä syystä tarjontaa on todella paljon.
– Sen verran, mitä olemme hahmotelleet, niin näyttäisi siltä, että olemme saamassa jalkeille todella kovan ryhmän jo 10. huhtikuuta alkaen. Hieman on sellainen tunne, että kilpailu MM-kisapaikoista tulee olemaan kovinta, mitä minun aikanani on ollut.
– Meillä on pelkästään täällä Euroopassa paljon pelaajia, jotka ovat olleet mukana voittamassa MM- ja/tai olympiakultaa. Siihen vielä NHL-pelaajat päälle. Jos ei tule loukkaantumissumia tai muuta yllättävää, niin on vähän jopa runsaiden pulaa pelaajista. Jotenkin tuntuu, että tämä on vielä spesiaalimpi vuosi kuin aiemmat, Jalonen kertoi medialle.
Leijonat-valmentajan mukaan kokeilut jäävät tänä keväänä vähemmälle. Se johtuu sitä, että heti ensimmäinen MM-leiriryhmä tulee niin kova.
– Olemme saamassa jo ensimmäiselle viikolla todella kokeneita pelaajia. Nuoria pelaajiakin on kiva ottaa mukaan näytille, mutta sitten taas, jos meillä on kokeneempia pelaajia, jotka kamppailevat MM-kisapaikoista, niin kyllä heitä pitää ensisijaisesti pyytää mukaan. Montaa nuorta ei mahdu mukaan. Se on vain kylmä tosiasia, Jalonen toteaa.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt