Lauri Marjamäki lyttäsi kärppäpelaajat tappion jälkeen: ”Kevyessä on selkäranka”

Kärpät hävisi lauantaina HIFK:lle maalein. Kärpät oli pahimmillaan 0-4 tappioasemassa, mutta kolmannen erän ryhtiliike toi joukkueen vielä maalin päähän.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki ruoski omiaan kovin sanoin.
– Oman joukkueen pelaamiseen olen todella pettynyt. Toisen erän alussa ote oli meillä, mutta sitten kun tulee 2–0-maali, niin kuusi minuuttia ja peli onkin 4–0. Eikä ole ensimmäinen kerta meidän joukkueelle. Kevyessä on selkäranka, Marjamäki sivalsi.
– Aina 2–0-tilanteessa tulee helvetinmoinen lamaantuminen. Pitää jatkaa matkaa ja ottaa kaikki kokemukset vastaan.
Kärpät on tällä hetkellä sarjataulukossa kuudentena. HIFK on enää yhden sarjapisteen päässä oululaisista, mutta helsinkiläiset ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?