Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
Itävallan leirissä ei katsottu hyvällä 1-2-tappiota Suomelle MM-kisojen avausottelussa.
Leijonat aloitti ottelun hyvin, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä pahempaan pinteeseen Itävalta sai Suomen pakotettua.
Lopulta viitisen minuuttia ennen päätössummeria Itävalta onnistui tasoittamaan. Maali kuitenkin hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Syy oli maalivahdin estäminen.
Tuomariston ratkaisua ei Itävallassa purematta nielty.
– Skandaalimainen päätös! itävaltalaisen Hockey-News -median otsikko kirkui.
– Tietysti ottaa päähän, että maali hylättiin. Mutta vielä enemmän ottaa päähän Suomen toinen maali, jota edelsi selvä rike, Itävallan päävalmentaja Roger Bader sanoi Sky Sportsin mukaan.
Tilanteessa Juuse Sarokseen osunut Itävallan Dominic Zwerger ei omasta mielestään tehnyt mitään rikettä. Hän myös vihjasi, että Leijonat hyötyi muutenkin tuomareiden vihellyksistä.
– Se oli raju tuomio. Mielestäni en ollut maalivahdin alueella enkä estänyt maalivahtia. Valitettavasti onni ei ollut puolellamme tänään. Aika paljon vihellettiin meitä vastaan, Zwerger sanoi.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Granlund pääsee irti – Leijonat pisti hurjan ykkösketjun kasaan!
- Nyt tulee kokoa ja voimaa: MM-leiritykseen kutsuttu hyökkääjä Liigaan!
- Juha Tapion poika: yllätyssiirto!
- Toimittaja: Patrik Laine kuumaa valuttaa NHL:ssä – tämä seura perässä!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Kärsivällisyys loppui – Jarmo Kekäläinen myy tämän NHL-pelaajan pois!
- Ilveksen huippuhankinta vaarassa – NHL-seura iski yllättäen väliin
- NHL:stä kajahti – Jarmo Kekäläinen teki ison päätöksen Buffalossa!
- Pelicansin uusi urheilujohtaja selvillä!
- Maisema vaihtuu – Ilves-puolustajan sopimus purettu!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat