Jättipalkkaa nauttiva NHL-tähti myöntää: Halusi siirron toisaalle – ”En aio valehdella”
Pitkäaikainen Dallas Starsin kärkipuolustaja John Klingberg solmi viime kesänä vuoden ja seitsemän miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa.
Kausi ankkapaidoissa on ollut nuorelle joukkueelle odotetun vaikea, minkä vuoksi myös Klingberg kaupattiin siirtotakarajalla eteenpäin uudelleenrakennuksen edistämiseksi. Minnesota Wildiin päätynyt ruotsalainen myöntää jännittäneensä viimeiseen saakka siirtonsa puolesta. Seuranvaihto realisoitui vain muutamaa minuuttia ennen siirtojen takarajan umpeutumista.
– Olin hermostunut. Aika Anaheimissa oli vaikeaa. En aio valehdella, Klingberg toteaa The Athleticille.
Klingberg myöntää yrittäneensä alkukaudesta ottaa liikaa roolia nuoren Ducksin pakistossa.
– Yritin tehdä alussa liian paljon asioita. Aina kun pelini sakkaa, syy on sama. Kun yrität kontrolloida kiekkoa liikaa, päädyt tilanteeseen, jossa joudut lopulta puolustamaan entistä useammin, ruotsalainen näkee.
Wildin päävalmentaja Dean Evason otti hyökkäyssuuntaan tehokkaan, joskin puolustuspäässä usein hasardimaisia mokia tekevän 30-vuotiaan konkaripakin vastaan ilolla.
– Todella rauhallinen. Läsnäoleva, todellinen konkari. Käyttäytyy upeasti myös penkillä. On upea nähdä jonkun tulevan sisään joukkueeseen tuolla tavalla. Hän on pelannut NHL:ssä pitkään, joten hän tietää mitä tehdä ja mitä odottaa (uudelta joukkueelta). Hän pääsi nopeasti sisään systeemiimme. Homma lähti toimimaan välittömästi, Evason kehuu tuoretta hankintaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!