Jääkiekon olympiakultaa voittanut Sergei Bautin on kuollut 55-vuotiaana. Suru-uutisesta tiedotti Bautinin entinen seura Moskovan Dinamo.

Dinamon mukaan Bautin oli kärsinyt pitkään sairaudesta.

Bautin edusti urallaan Venäjän maajoukkuetta kaksissa MM-kisoissa, joista jälkimmäisissä (1997) hän toimi joukkueen kapteenina. 195-senttinen puolustaja voitti olympiakultaa IVY:n joukkueessa vuoden 1992 olympialaisissa.

Bautin on voittanut kahdesti Venäjän mestaruuden Dinamon väreissä. Toisella mestaruuskaudella hän toimi joukkueensa kapteenina.

Bautin on Winnipeg Jetsin vuoden 1992 ensimmäisen kierroksen 17. varaus. Puolustajajätti pelasi NHL:ssä Jetsin, Detroit Red Wingsin ja San Jose Sharksin riveissä yhteensä 132 runkosarjaottelua ja kuusi pudotuspeliottelua.

Bautin pelasi vuonna 2004 päättyneellä urallaan myös Ruotsissa, Saksassa ja Japanissa.