MM-finaalin 0-10-tappio oli yhdelle ”pieni pettymys” ja toiselle ”valtava shokki”
Sunnuntaina päättyneissä jääkiekon alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa oli lähellä jättipaukku, kun Ruotsin kanssa finaaliin oli menossa Suomi.
Ruotsi kaatoi lauantain välierässä Yhdysvallat maalein 2-1, Suomi puolestaan johti toista semifinaalia pitkälle päätöserään. Lopulta Kanada tuli rinnalle ja jatkoerässä ohi voittaen 3-2.
Sunnuntain finaalissa vaahteranlehtipaidat eivät antaneet Ruotsille mitään saumoja, ja kapean tason takia arvosteltu tyttö- ja naiskiekko koki taas ikävä kyllä kolauksen. Kanada voitti MM-loppuottelun 10-0.
– On selvää, että finaaliin pääsemisestä voi olla ylpeä. Mutta kultaa tavoittelessa tämä oli pieni pettymys ylpeästä olosta huolimatta, Ruotsin kakkossentteri Hilda Svensson oli sanonut ruotsalaiselle SVT:lle.
Peli oli selvä ehkä jo ennen sen alkua maiden valtavan tasoeron vuoksi, mutta ihan konkreettisesti avaustaukoon tultaessa Ruotsi oli poljettu kanveesiin. Tilanne oli Kanadalle 5-0.
– Se oli valtava shokki. En oikein tiedä, mitä tapahtui, mahtavaa sukunimeä kantava ruotsalainen Linnea Natt och Dag sanoi viitaten pelin alkuun.
– Häviäminen on erittäin surullista, ja varsinkin tällä tavalla. Teimme, mitä pystyimme. Se ei riittänyt, Stella Lindell puhisi.
Mitali oli Ruotsille MM-historian seitsemäs ja hopea toinen. Pronssit voitti USA, joka kaatoi Suomen pronssiottelussa 5-0.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kissa vei Tommi Niemelän kielen murskatappion jälkeen: ”Ei mulla ole mitään sanottavaa”
- HIFK:n hyökkääjävärväys nousi sankariksi – Ilveksen vahvistus isoissa vaikeuksissa
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden