Lähde: Tässä Euroopan kaukaloiden himoituin pistelinko – lukuisat NHL-seurat kintereillä!

Ruotsalaispuolustaja Theodor Lennströmin, 28, ilmiömäinen kausi SHL-seura Färjestad BK:n riveissä ei ole jäänyt NHL-seuroilta huomaamatta.
Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi perjantaina, että ”vähintään kourallinen” NHL-seuroja olisi Ruotsin maajoukkuepuolustajan kintereillä.
Hurjalla laukauksella varustettu puolustajataituri on tehnyt tällä kaudella tuhoisaa jälkeä SHL:ssä. Tämän kauden 23 ottelussa on syntynyt jo 11 maalia ja 26 tehopistettä.
– En ole vielä miettinyt asiaa niin pitkällä, mutta jos lähden Pohjois-Amerikkaan, niin silloin haluan sellaiseen paikkaan jossa pääsen potentiaalisesti pelaamaan (NHL:ssä). Muuten sinne on ihan turha lähteä. Täytän 29 vuotta ensi vuonna, joten en ole enää mikään 22-vuotias. Sen pitäisi olla seura, jossa minulle aukeaisi todella loistava mahdollisuus, Lennström kommentoi NHL-huhuja Aftonbladetille.
Lennström pelasi kauden 2020-21 jälkimmäisellä puolikkaalla Edmonton Oilersin AHL-seuran Bakersfield Condorsin riveissä. AHL:stä ruotsalaisen matka jatkui KHL:ään Torpedon joukkueeseen, mutta Venäjä hyökkäyssodan alettua hän päätti palata kotimaansa sarjaan.
Lennström edusti Ruotsin maajoukkuetta viime vuonna Pekingin olympialaisissa ja EHT-turnauksissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin