KalPa vahvisti maalivahtiosastoaan – haaviin tarttui kokenut nimi: ”Oikeanlainen maalivahti auttamaan meitä”

KalPa on tehnyt hankinnan maalinsuulleen. Ruotsalaisvahti Robin Rahm liittyy kuopiolaisseuran vahvuuteen loppukauden mittaisella sopimuksella.
Kokenut 36-vuotias Rahm on viettänyt viimeiset kolme kautta Slovakiassa. Tällä kaudella hän on pelannut HC Banska Bystrican joukkueessa 20 ottelua torjuntaprosentilla 89,3% päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 3,63.
Rahm on pelannut urallaan Ruotsin SHL:ssä 48 runkosarjaottelua ja kahdeksan pudotuspeliä. Häneltä löytyy myöskin kokemusta Tanskasta, Itävallasta sekä Puolasta.
– (Matej) Machovskyn lähtö aiheutti meille tilanteen, jossa jouduimme etsimään maalivahtia. Halusimme huippukautta pelaavalle Juha Jatkolalle kokeneen kaverin rinnalle. Tilanne ”maalivahtimarkkinoilla” on ollut haastava, joten olemme todella tyytyväisiä, että saimme Robinin kaltaisen kokeneen ja luotettavan veskarin meille. Hän on hyvin motivoitunut tänne tulostaan. Uskomme, että hän on oikeanlainen maalivahti auttamaan meitä saavuttamaan hienoja asioita tällä kaudella. Robin on pelannut myös monissa sarjoissa ja kokenut paljon, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoi seuran tiedotteessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!