Philadelphia Flyersin päävalmentaja John Tortorella on niittänyt uransa aikana mainetta monilla kovilla lausunnoillaan ja erikoisilla valmennusmetodeillaan. Tortorella on kuuluisa isoimpien tähtiensä penkittämisestä.

Nyt Tortorella on tehnyt erikoisen uudistuksen Flyersin vaihtoaitiossa. Hän on poistanut kaikki tablettitietokoneet, joita pelaajat käyttivät tarkistaakseen asioita pelistä. Tableteilla valmennuskin pystyi kesken pelin näyttämään tableteilta vinkkejä käyttäen edellisiä tilanteita esimerkkeinä.

– Me emme pidä niitä. Meillä on TV, jota emme voi ottaa pois, koska se on rakennettu kaukaloon jalkojeni alle, joten jos jonkun on oikeasti nähtävä jotain, me pystymme käyttämään sitä, mutta sen perusteleminen tulee olemaan vaikeaa, Tortorella sanoi.

– Jos haluamme jatkaa kasvamistamme, tarvitsemme sitä, että pelaajat vain valmistautuvat seuraavaan vaihtoonsa.

Epäilijöilleen Tortorellalla oli selväsanainen viesti.

– En välitä hevonpaskaakaan, mitä minusta ajatellaan. On minun työni valmentaa heitä.