Eeli Tolvanen puhuu nyt suoraan – Nashvillelle kova palaute: ”Se sekoitti pääni”

Eeli Tolvasen NHL-ura koki joulukuussa totaalisen täyskäännöksen, kun Nashville Predators lähetti hänet siirtolistalle ja nuorukaisen matka jatkui Seattle Krakeniin.
23-vuotiaan Tolvasen aloitus Krakenissa on ollut sensaatiomainen, sillä ensimmäisessä kahdeksassa ottelussa hän on tehnyt jo viisi maalia ja seitsemän tehopistettä.
Tolvasen unelma-alku Seattlessä sai jopa Predatorsin GM:n David Poilen myöntämään julkisesti, että suomalaisen lähettäminen siirtolistalle saattoi olla virhepäätös häneltä.
Tolvanen uskoo, että Predatorsissa yhdeksi ongelmaksi koitui se, ettei hänelle tarjottu reilua mahdollisuutta tulosyksikön ketjuissa.
– Tiesin aina, että minulla oli taitoja ja asioita, joita Predatorsiin kaivattiin. Mutta silti sain vain alaketjujen minuutteja nelosketjussa. Jos minua olisi käytetty paremmin ja annettu mahdollisuus, se olisi varmasti poikinut tulosta, Tolvanen tilitti entisen seuransa suuntaan The Hockey Newsin haastattelussa.
Tolvasen mukaan Predators-johdossa haluttiin muokata hänen peli-identiteettiään rouhivampaan suuntaan.
– Viime kaudella he halusivat minun pelaavaan fyysisemmin – sekä puolustavammin. Minusta tuntuu, että teinkin myös sen. Jonain iltana he halusivat minun olevan taklaaja ja toisena iltana taas maalintekijä. Se tavallaan sekoitti pääni, Tolvanen ripitti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa