Liiga jäi tiistaina joulutauolle, ja nyt on hyvä aika summata pakettiin syyskauden tapahtumat kymmenen positiivisimman ja kymmenen negatiivisimman asian kautta.

Tapaus on sitä positiivisempi tai negatiivisempi, mitä isompi numero on.

Plussat:

+10 Artem Zagidulin, Thomas Gregoire ja Lukko

Zagidulin on torjunut kiekkoja 30 ottelussa peräti 93,23 prosentin tarkkuudella. Nollapelejä tilillä on kuusi ja maalisyöttöjäkin sensaatiomaisesti neljä. Venäläinen on ollut joukkueensa selkeä ykkösvahti.

Gregoire puolestaan johtaa sarjan pakkien pistepörssiä lukemin 7+19=26. Tehotilasto on häikäisevä +18. Kanadalainen on ollut illasta toiseen vähintään hyvä, eikä selkeitä tai pahoja suvantovaiheita ole tullut.

Zagidulin, Gregoire ja kumppanit puolestaan ovat kannatelleet Lukon liigakärkeen. Syksyn 32 ottelua toivat 21 voittoa ja 63 pinnaa. Pelicans seuraa neljän pisteen päässä.

+9 Pelicans ja sen maalivahdit

Lahtelaisjoukkue rankattiin medioiden ennakkoarvioissa pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle, suurimmaksi osaksi viimeistä edelliseksi 14:nneksi. Pelicans liitää kuitenkin sarjakakkosena ilman supertähtiä. Joukkue on sarjan ihan nuorimpia, kun sen keski-ikä on noin 24:n ja puolen paikkeilla.

Kun pikkumustia 92,41 prosentin tarkkuudella kopannut Patrik Bartosak oli syksyllä tovin sivussa, tuurasi Jasper Patrikainen mainiosti. Hänen prosenttinsa näyttävät lukemia 91,98.

Pelicansilla on ehkä jopa koko sarjan paras maalivahtikaksikko – siis nimenomaan kaksikosta ja sen tasaisuudesta puhuttaessa.

+8 Simon Hjalmarsson – Axel Holmström – Jens Lööke

9+22=31, 9+21=30 ja 10+7=17.

Siinä pelaajien pisteet lueteltuna. Hjalmarsson johti koko sarjan pistepörssiä, tuolla samalla paikalla ollut Holmström seuraa kolmatena. Lööke on Sportin ykkösmaalitykki, vaikka hän on pelannut vain 20 ottelua jonkinlaisten terveyshuolien takia.

+7 KalPa ja etenkin Juha Jatkola

Jos on Pelicans syksyn piristysruiske, niin seuraavaksi isoin yllättäjä on KalPa. Joukkue vajosi juuri ennen joulutaukoa tappiokierteeseen, mutta se katkesi KooKoosta irronneella voitolla. KalPa on sarjaseiska, kun 33 ottelua ovat tuoneet 49 pinnaa.

Matej Machovsky lähti kauteen ykköskassarina, mutta Jatkola on tehnyt elokuun nuorten MM-kisoista tutun tempun – eli syrjäyttänyt ykkösmolarin. Jatkola on ottanut kiekkoja kiinni 22 pelissä 92,16 prosentin tarkkuudella.

+6 Jerry Turkulainen

Taskuraketti liitää pistepörssin kakkosena lukemin 7+25=32. Turkulaisen pelinlukutaito ja sitä seuraava syöttötyöskentely on ollut häikäisevää seurattavaa. JYPin seuraavaksi tehokkain hyökkääjä on lähes kymmenen pinnan päässä. Kyle Platzer on iskenyt tehot 2+21=23.

+5 Michael Joly

Jatkuvasti vaarallinen HPK:n valopilkku ja kultakypärä. Pistepörssin vitonen on summannut 32 pelissä 29 (12+17) pistettä. Selkeitä heikkouksia on hyvin vaikea löytää, kun esimerkiksi kokonaisvaltaisesta pelaamisesta jotain kertova tehotilasto näyttää lukemaa +8.

+4 Nuorten Leijonien liigatulokkaat

Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa edustavat Jukurien Niko Huuhtanen (9+7=16), KalPan Oliver Kapanen (7+7=14), Ässien Lenni Hämeenaho (4+9=13) ja Ilveksen Jani Nyman (7+3=10) ovat tuoneet iloa ja väriä Liigaan. Suomalaiskiekon tulevaisuus on taattu näiden ja muiden nuorten johdolla.

+3 Roope Taponen

Vaisun HIFK:n syksyn yksi harvoista valopilkuista otti ykkösvahdin tontin kilvassa Niilo Halosta vastaan. Taposen pinnat ovat 91,9 ja Halosen 85,4.

+2 Valtteri Pulli

Jopa kultakypärää TPS:ssä kantanut pakki vetää sensaatiomaista kautta. 30 otteluun tehot 3+10=13 iskenyt puolustaja on tehnyt aikoja sitten uuden piste-ennätyksensä. Eniten oli kaksi pinnaa viime kaudelta.

+1 KooKoon kausikorttitempaus

KooKoo kertoi syksyllä Facebook-tilillään erään upean tarinan näin:

– Päävalmentaja Olli Salo bongasi viikonloppuna somessa julkaisun, jossa kerrottiin KooKoon nuoren kausikorttilaisen kadottaneen korttinsa. Etsinnöistä huolimatta korttia ei löytynyt. KooKoo päätti tästä johtuen yllättää kannattajansa pistäen paljon likoon – Heikki Liedes ja Teemu Engberg toimittivat uuden kortin suoraan kannattajalleen kotiovelle.

Upeaa ja ihmisläheistä toimintaa!

HIFK:n kausi on ollut vaikeaa tallaamista. KUVA: Velimatti Lehmusvuori.

Miinukset:

-10 HIFK

Kolmen miljoonan pelaajabudjetilla sarjataulukon kymmenes sija on järkyttävän huono suoritus. HIFK on rämpinyt pitkään sijoilla, jotka eivät oikeuta edes pudotuspeleihin. Olihan joukkue syksyllä jopa viimeisenä – eikä muutosta parempaan ole ollut nähtävillä, vaikka se lomille lähtikin kaatamalla Jukurit.

-9 SaiPan sekametelisoppa

SaiPa on Liigassa viimeisenä, projektin johtajaksi ajateltu ex-päävalmentaja Pekka Virta sai lähteä, uusi jäähalliprojekti matelee ainakin otsikoiden perusteella, SaiPa hävisi oikeustaistelun vahingonkorvausvaatimuksista, jonka takia joukkueen ex-luotsi Tero Lehterälle sekä Kari Martikaiselle ja Tuomo Ropolle kuuluu suuret korvaukset takavuosien lainvastaisen lomautuksen seurauksena.

Hyökkääjä Kevin Fitzgeraldinkin kohtalokin shokeerasi. Syksyn KooKoo-pelissä iskun päähän saanut pelaaja päätti lopettaa uransa loukkaantumiskierteen takia.

Ei paljoa hymyilytä.

-8 Rauman katsomotappelu

Ei, ei, ei ja vielä kerran ei! Raumalla sattui syyskuussa Lukon ja TPS:n kohtaamisessa jotain, mitä kukaan ei halua nähdä. Kannattajien tappelun takia lapsia työnnettiin turvaan lehdistöhuoneen puolelle, sanomalehti Länsi-Suomi kertoi.

-7 Liigan nettisivut

Järkyttävää tunarointia viikosta toiseen. Milloin tilastot ovat puuttellisia tai vääriä, milloin etusivulla ei näy pelattavia otteluita lainkaan… Liian isot epäkohdat Suomen ylivoimaisesti johtavalle sarjalle ovat toki hellittäneet lähiaikoina, mutta silti ongelmia on vaikea unohtaa – ne vaikuttivat esimerkiksi mediaväen töihin radikaalisti.

-6 Jouko Myrrän saama kohtelu

Myrrän syksyinen lähtö Ilveksestä vavisutti koko suomalaista kiekkoperhettä – mutta etenkin se tapa, jolla hän poistui, jätti ikävän maun. Luotsi ei päässyt hyvästelemään pelaajiaan. Iltalehden mukaan urheilujohto oli kieltänyt tämän.

-5 Jukurien otteluohjelma ja sen ulkomaan hankinnat

Jukurit pelasi joulukuussa ennen taukoa kymmenen ottelua 19 päivään kahdessa maassa ja kahdessa eri sarjassa – eli Suomessa ja Ruotsissa ja Liigassa ja CHL:ssä. Uskomaton ja pelaajine terveydelle vaarallinen otteluruuhka.

Jukurit epäonnistui ulkomaan pelaajahankinnoissa pahemman kerran. Johan Harju iski 12 liigapelissä tehot 1+1=2, Quinton Howden jäi kymmenessä liigamatsissa maaleitta (0+1=1). Kumpikin herra lähti joukkueesta jo ennen joulua.

-4 KooKoo ja sen kotipelit

Viime kauden nelonen on sarjassa viimeistä edellisenä, joskin vain kaksi pinnaa jatkosta. KooKoon kotipelit ovat tuottaneet joukkueelle todella kovasti harmaita hiuksia, kun 16 kotimatsista tilille on tullut onnettomat 11 pinnaa.

Erästä KalPa-peliä Kouvolassa seurasi hallikuulutuksen mukaan vain alle 1 900 silmäparia.

-3 Eetu Tuulola

Ilves-laituri on jäähypörssin kärki 79 minuutilla. Ulosajoja on tullut jo kolme, tehopisteitä sen sijaan vain neljä (1+3). Epäonnistumista kuvastaa se fakta, että esimerkiksi kaudella 2018-19 hän iski HPK:lle runkosarjassa peräti 36 pistettä.

-2 Topi Niemelä ja Kärpät muutenkin

Nuori suurlupaus ei ole pystynyt vastaamaan odotuksiin. Niemelän hyvyyttä ei välttämättä punnitta tehoissa (4+3=7, +2) hyökkäyspään taidoista huolimatta, mutta silti vire on ollut alakuloinen vähän kaikkialla. Puolustuspelaaminen on ollut ajoittain yllättävän vaikean näköistä.

Kärpät puolestaan on sarjassa vasta kuudentena, 13 pinnaa kärkeä perässä. Suoralta puolivälieräpaikalta putoaminen on lähempänä kuin kärkisijat.

-1 Joakim Kemell ja Robert Rooba

JYPin maalintekijäprofiilit eivät ole kyenneet sellaiseen tulokseen, mitä iso yleisö odotti. Kemell on niitannut 24 pelissä kahdeksan maalia ja Rooba 31 ottelussa vain neljä osumaa.