Olli Jokinen tuohtui – antoi täyslaidallisen Jukurien esityksestä: ”Häpäisy pelipaitaa kohtaan”

HIFK kaatoi Jukurit lukemin 5-2 tiistai-illan Liiga-kamppailussa. Jukurien kannalta ottelu alkoi hyvin ja se iski kaksi ylivoimamaalia avauserään. Pelin edetessä se kuitenkin menetti otteensa täysin ja HIFK otti ohjat tekemällä viisi maalia.
Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen tuohtui Jukurien esityksestä täysin. Hän antoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa suoran palautteen joukkueensa pelaamisesta.
– Pienestä virhepelistä, mistä HIFK sai avausmaalin, niin sen jälkeen peli oli 45 minuuttia aivan täysin HIFK:n. Toinen erä oli varmasti meiltä yksi kauden huonoimmista. Meillä oli erittäin paljon vaikeuksia päästä paineen alta pois. Meillä on iso teema näihin HIFK-peleihin, että ollaan ykkösenä kiekoissa. Sitten jos sä vähän pelkäät etkä uskalla mennä ensimmäisenä irtokiekkoihin, niin se peli on tuon näköistä.
Jokinen ei ollut alkuunkaan tyytyväinen siihen, mitä osa pelaajista pystyi antamaan kentälle. Juuri tästä hän olikin kimpaantunut.
– Meidän pitää tuossa Jukurit-kopissa ymmärtää se, että jos tää peli ei ole sulle just sillä hetkellä se elämän isoin asia, niin silloin me ei voiteta. Ja siihen tarvitaan kaikki pelaajat mukaan. Ei riitä silleen, että meillä on viisi jätkää, jotka tulee vaan tänne ja on jo joululomalla eikä kiinnosta pelata ollenkaan. Tää on häpäisy tota pelipaitaa kohtaan, että laitetaan päälle ja tullaan kellumaan ja surffailemaan tänne. Järkyttävää pelaamista osalta pelaajilta. Elämässä on paljon muitakin asioita kun jääkiekko, mutta silloin kun sä tuut hallille ja päätät pelata, laitat luistimet ja paidan päälle, niin silloin ei saa mikään muu asia olla tärkeämpi kun tää peli. Erittäin pettynyt viimeiseen 45 minuuttiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!