Luotsi puhisi kahdesta helposta maalista – Coloradolle karu sulaminen hurjasta maalikimarasta huolimatta: ”En pitänyt…”
Colorado Avalanche oli NHL:ssä mukana perjantaiyönä erikoisessa vuoristoradassa. Joukkue nimittäin oli Los Angeles Kingsiä vastaan toisella erätauolla kahden maalin karkumatkalla toisen erän neljän osuman ansiosta, mutta lopulta se suli voittomaalikisan päätteeksi tappioon maalein 4-5.
Colorado suomalaistähti Mikko Rantanen syötti toisen erän maaleista pari. Kaikkien neljän maalin syntyminen otti aikaa vain reilut 14 minuuttia.
Päätöserässä Kings tuli kuitenkin rinnalle ja voittomaalikisassa ohi. Coloradolle tappio oli toinen peräkkäin.
– En tuomitsisi meidän pelin alkua, mutta en myöskään kehuisi sitä. En pitänyt ensimmäisestä enkä viimeisestä (Kingsin) maalista. Kolmas erä oli hyvä, mutta vastustajan nuo pari maalia olivat liian helppoja, Avs-luotsi Jared Bednar puhisi NHL:n nettisivuilla.
Joukkueen kokoonpanosta puuttuivat esimerkiksi hyökkääjät Gabriel Langeskog, Nathan MacKinnon ja Valeri Nitshushkin, maalivahti Pavel Francouz ja lukuisia muita nimiä.
Colorado on omassa divisioonassaan neljäntenä ja Kings omassa vastaavasti jopa kakkosena.
LUE MYÖS:
On se vaatimaton tähti – näin viiden pinnan Aleksander Barkov kommentoi historiallista matsia
Erik Karlsson taas pisteille: Vastaavaa tehoilua nähty viimeksi 15 vuotta sitten – ja vain kolmesti!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta