Liigatilastot saatu vihdoin kuntoon – tästä oli kyse: ”On opittu, samaa virhettä ei tehdä enää uudelleen”

Kotimaisen jääkiekkoliigan tilastot ovat olleet alkukaudesta täysin sekaisin, ja aihe on puhuttanut paljon vaikkapa sosiaalisessa mediassa.
Milloin esimerkiksi nettisivujen laukaisukartat ovat näyttäneet mitä sattuu, milloin molareilta on puuttunut torjuntoja tai niitä on ollut liikaa. Lisäksi joskus maaleihin on merkitty mukaan pelaajia, jotka eivät ole olleet osumien aikaan edes kentällä, ja niin edelleen.
Liigan nettisivuilla kerrottiin keskiviikkona, että nyt poikkeavuudet tilastoissa on paikannettu ja korjattu.
Tiedotteen mukaan sekä määrittelyt että korjaukset on tehty laajassa yhteistyössä Liigan sisällä. Mukana on ollut avainhenkilöitä halki seurakentän.
– On todella tärkeää, että tämä työ on nyt saatu maaliin. Virallisten tilastojen tarkkuus on meille luonnollisesti aivan keskeinen asia. Tilanne ymmärrettävästi aiheutti maalivahdeille, seurojen analyytikoille ja jääkiekon seuraajillekin hämmennystä, Liigan digitaalisen liiketoiminnan johtaja Jukka Sundquist kertoi.
– Ensimmäinen ongelma tässä asiassa oli se, ettemme ottaneet riittävän aikaisin ja riittävän laajasti koko liigaperhettä mukaan pohtimaan tilastoasioiden kehitystä ja tulevia muutoksia. Tästä on opittu, ja samaa virhettä ei tehdä enää uudelleen.
Sivuilla kerrottiin, että poikkeavuuksien tekninen tausta liittyi siihen, että tällä kaudella sarja hyödyntää osassa virallisia tilastoja ensimmäistä kertaa Wisehockeyn älykiekkojärjestelmää.
Tästä tuli haasteita, jotka liittyivät etenkin kahteen kategoriaan. Ne olivat tietyn tyyppiset laukaukset ja näiden torjunnat sekä kuulemma erilaisten laukausten ja torjuntojen määritelmät.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Kärpiltä huippukiinnitys – ”Kärkiparin puolustaja”