Teemu Hartikainen kertoo ElmoTV:n haastattelussa miettivänsä perheen kanssa jo kotiin paluuta.

Täksi kaudeksi Geneve-Servette HC:n riveihin siirtynyt hyökkääjä ei tiedä vielä tässä vaiheessa, että milloin paluu tapahtuu, mutta nopeimmassa tapauksessa jo ensi kaudella. Hartikaisen nykyinen sopimus sveitsiläisseuran kanssa kattaa vain tämän kauden.

– Kyllä se Suomeen paluukin vuosi vuodelta lähenee. Vaikka nautin nyt kovasti Sveitsin jääkiekosta, niin kyllä jossain vaiheessa aion kotikonnuillekin palata. Se pitää vielä katsoa, että milloin se tapahtuu. Nyt mennään vuosi – tai oikeastaan peli kerrallaan. Päätämme kevään aikana perheeni kanssa, että onko jo seuraavaksi aika tulla kotiin, Hartikainen kommentoi ElmoTV:lle.

Tällä kaudella Leijonat-hyökkääjä on ollut loistavassa iskussa, joten sopeutuminen uuteen maahan ja sarjaan on onnistunut. 30 ottelussa Hartikainen on saalistanut peräti 29 (19+10) tehopistettä.

– Tämä ei ole ollut mikään kulttuurishokki, mutta kyllä elämä Sveitsissä on vähän erilaista. Ei tarvitse matkustaa niin paljon peleihin, joten tulee oltua enemmän kotona. Lisäksi olen ollut myös paljon virkeämpi. Pelejä on myös muutama vähemmän. Olen todellakin nauttinut nyt elämästäni, Hartikainen sanoo.