TPS:stä tuttu maalivahti siirtyy Suomeen – haaviin tarttui myös jenkkipakki!
Mestis-seura TUTO Hockey tiedottaa vahvistaneensa rivejään maalivahti Julius Pohjanoksalla ja puolustaja Michael Higginsillä.
Turusta kotoisin oleva Pohjanoksa on pelannut edellisen kerran kaudella 2020-21 Ruotsin HockeyAllsvenskanissa HC Vita Hästenin joukkueessa. 26-vuotias maalivahti pelasi kaudella 2019-20 TPS:n riveissä 16 Liiga-ottelua sekä TUTOssa lainalla kaksi Mestis-ottelua.
– Julius Pohjanoksa on ikäisekseen jo hyvin kokenut maalivahti. Hän tuo maalivahtiosastolle lisää vaihtoehtoja ja tervettä kilpailua. Lähtökohtaisesti meitä kiinnostaa aina Turusta lähtöisen olevat pelaajat, jotka ovat jo osoittaneet kykynsä tässä sarjassa. Julius on tällaisesta pelaajasta malliesimerkki, TUTOn urheilukoordinaattori Jouni Virpiö kommentoi.
22-vuotias Higgins siirtyy turkulaisseuraan Slovakiasta HC Presovin joukkueesta. 179-senttinen jenkkipakki teki alkukaudella yhdeksässä ottelussa tehopisteet 3+3.
– Michael Higgins on nuori puolustaja, jolla on kova halu kehittyä jääkiekkoilijana. Hän on erittäin fyysinen pelaaja, joka pitää oman maalin edustan puhtaana, Michael tukee mielellään hyökkäyksiä ja omaa kovan laukauksen. Michael on pelannut tehokkaan alkukauden Slovakiassa ja toivottavasti hänen sopeutuminen suomalaiseen pelityyliin käy nopeasti, Virpiö kuvailee.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!