IL: Jere Karalahdelta yllätyspäätös – lähtee mukaan politiikkaan!
Kohupuolustajana jääkiekkourallaan tunnetuksi tullut Jere Karalahti pyrkii mukaan politiikkaan.
Iltalehti uutisoi ex-Leijona-puolustan olevan Liike Nyt -puolueen ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa huhtikuussa. Karalahti aikoo keskittyä kampanjassaan hänelle tuttuihin epäkohtiin.
– Otetaan nykyinen tai tuleva eduskunta, niin kuka siellä pystyy puhumaan lähiöistä ja katujengeistä niin kuin minä? Olen elänyt koko nuoruuteni siellä. Lähden ajamaan asioita, jotka todellakin tiedän ja tunnen, Karalahti, 47, perustelee päätöstään Iltalehdelle.
– Lähden etsimään resursseja siihen, että päiväkotimaailma saadaan oikeasti sille tasolle, mitä se Suomessa on aikaisemmin ollut, kun on puhuttu hyvinvointivaltiosta. Päiväkodit nähdään kulueränä eikä investointina tulevaisuuteen, Karalahti heittää kritiikkiä päättäjien suuntaan.
– Sama juttu kouluissa. Opettajilta on viety kaikki keinot puuttua mihinkään. Kyllähän lapset tarvitsevat kuria ja sääntöjä, hän jatkaa harmitellen erityisopetuksen resurssipulaa.
Katujen kasvatti aikoo keskittyä kampanjassaan myös keinoihin ehkäistä väkivaltaa kaduilla.
– Tulen kampanjani aikana tarjoamaan ratkaisumalleja esimerkiksi siihen, miten vellovaa katujengiväkivaltaa saadaan kitkettyä pois, Karalahti kertoo.
Karalahti voitti pelaajaurallaan neljä MM-mitalia. Kohuissa ryvettynyt kovaotteinen puolustaja valittiin kahdesti MM-kisojen tähdistökentälliseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: HIFK valmisteli järisyttävää hankintaa Liigassa – rahat eivät riittäneet
- Jymysiirto: Alberts Smits löysi uuden joukkueen!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Tarmo Reunanen latasi suorat sanat IS:lle
- Urheilucast: Lukon tehotykille jatkosopimus
- Hjallis Harkimon pojalla unelmadebyytti Liigassa
- JYP sopimukseen Mestiksen tehohyökkääjän kanssa
- Lukko teki ison kiinnityksen: ”Tärkeä palanen meidän joukkuetta”
- NHL:n tuoreesta olympiavoittajasta kajahti iso siirtohuhu – ”Kaupataan ensi viikolla”
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Urheilucast: Tässä ykkösehdokas HIFK:n uudeksi GM:ksi
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- Tuomareita syytetään Kanadan suosimisesta – näin kommentoi Antti Pennanen!
- Jukureiden tyhjennysmyynti jatkuu! Nyt lähtee pakkivahvistus