HIFK:n ylivoiman herättänyt Kristian Vesalainen ei tunne katkeruutta vaikean syksyn jälkeen – ”Pitää miettiä, miksi se meni niin, ottaa koppia ja mennä eteenpäin”
KOUVOLA. Kristian Vesalainen aloitti kautensa SHL:n Malmössä, mutta tuolla hommat eivät lähteneet rullaamaan oikein millään. Pelaaja nakutti 15 peliin tehot 1+2, mutta sitten edessä oli siirto Suomen Liigaan ja HIFK:hon.
Vesalaisen nykyisen HIFK-ajan ykkössuoritus oli lauantain KooKoo-matsi. Helsinkiläisjoukkue haki Kouvolasta 3-2-voiton, ja ylivoimalla se maalasi kahdesti. Ennen lauantaita HIFK:n ylivoima oli koko sarjan heikointa.
– En tiedä, mitä uutta olen tuonut ylivoimaan. Jotain minun juttuja siihen on ehkä tullut. Hyvin se pyöri, ylivoimamaaleista ensimmäisen syöttänyt Vesalainen virnisti kysyttäessä hänen tuomistaan erikoistilanneavuista.
Tuliko pelaajalle HIFK:hon saapuessa jotain erityisiä neuvoja esimerkiksi ylivoiman tai jonkin muun suhteen?
– Ei mitään ihmeitä. Omaa peliä, oma lisä joukkueeseen.
HIFK on menossa kohti valoa, kun kuuden edellisen pelin saldo on viisi voittoa. Joukkue on kivunnut nyt jo pudotuspelipakoille.
Onko ”kriisiporukaksiksin” kutsutun HIFK:n peli nyt niin hyvissä kuoseissa kuin tässä vaiheessa kautta voi olla?
– No, ainakin mennyt viikko oli tosi hyvä. Saimme ne täydet kuusi pistettä. Sitä me koitimmekin. Kopissa on hyvä fiilis.
– Olemme tulleet kovalla duunilla, hyökkääjä pähkäili kysyttäessä, millä keinoin HIFK on alkanut nousemaan pohjalta.
Vaikea syksy
Ruotsalaislehti Expressen sekä Malmön päävalmentaja Tomas Kollar eivät puhuneet pelaajan tilasta aiemmin syksyllä mitenkään erityisen mairittelevasti.
– Hän on tällä hetkellä 13. hyökkääjä, Kollar oli sanonut lehden mukaan.
– Kollar on antanut Vesalaiselle useita mahdollisuuksia huippuketjuissa, ylivoimapelissä ja alivoimalla, lehti sen sijaan sadatteli taannoin.
Vesalainen kertoi, että ”nyt kotona on tosi mahtavaa olla”.
– Olen nauttinut ainakin menneestä viikosta, olen päässyt jengiin sisään. Olen nauttinut muutenkin kuin jääkiekosta.
– Mulla ei ole ollut ongelmia asettua tänne. Jengi otti vastaan tosi hyvin.
Kuulostaa hyvältä ilmeisen vaikean syksyn jälkeen. Mitä se siis piti sisällään?
– No, ei ihan lähtenyt. Alku lähti ihan okei, ensimmäiseen kolmeen peliin tuli pisteitäkin. Sitten ei tullut tulosta tarpeeksi, ja meni kuin meni. Sille ei voi mitään enää.
– Vaikeuksista oppii. Pitää miettiä, miksi se meni niin kuin meni, ottaa koppia ja mennä eteenpäin.
Vesalaisella ei siis ole katkeruutta seuraa, muita tai vaikka itseään kohtaan?
– Ei todellakaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Eero Teräväinen: iso Liiga-huhu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa