Jesse Puljujärven aika Edmonton Oilersissa on päättymässä, The Athletic -sivuston Oilersin sisäpiiritoimittaja Daniel Nugent-Bowman raportoi tiistaina.

Nugent-Bowmanin mukaan Puljujärven ”kohtalon” sinetöi hyökkääjälupaus Dylan Hollowayn nopea nousu mahdolliseksi uudeksi kärkiketjun mieheksi.

21-vuotias Holloway teki tiistaina pelatussa harjoitusottelussa hattutempun Vancouver Canucksin AHL-pitoista joukkuetta vastaan. Kanadalaishyökkääjä pelasi ottelussa supertähti Leon Draisaitlin kakkosketjun oikeassa laidassa, jossa myös Puljujärvi on pelannut koko harjoituskautensa. Puljujärvi ei ollut kokoonpanossa Canucksia vastaan.

– Hollowayn esitykset tietävät lähes varmuudella Jesse Puljujärven ajan päättymistä Oilersissa – oli se sitten ensi viikolla tai ensi vuonna, Nugent-Bowman kirjoittaa.

– On väistämätöntä, että Puljujärven päivät ovat luettuja Oilersissa. Kysymys on enemmänkin milloin kauppaaminen tapahtuu, kuin tapahtuuko se – ensi kaudella Puljujärvi on kuitenkin toisessa osoitteessa, toimittaja jatkoi.

Puljujärvi on yksivuotisen ja kolmen miljoonan dollarin arvoisen sopimuksensa takia Oilersin itsestäänselvin vaihtokaupan kohde. Oilers ei voi lähteä alkavaan kauteen täydellä kokoonpanolla (23 pelaajaa), ellei jotain nykyisistä pelaajaa kaupata pois.

– Puljujärven kauppaaminen olisi palkkakaton kannalta elintärkeää Oilersille. Ilman vaihtokauppaa Oilers joutuisi lähtemään kauteen 21-miehisellä kokoonpanolla ja lähettämään muutaman pelaajan siirtolistalle. Ottamalla Hollowayn mukaan rosteriin ja vaihtamalla Puljujärvi varausvuoroihin, Oilers saisi kolme miljoonaa dollaria lisätilaa palkkakattoon ja he saisivat täyden 23-miehisen kokoonpanon, Nugent-Bowman perusteli.