Pitkään sivussa oleva NHL-tähti yllätti murheiden keskellä totaalisesti – GM monttu auki: ”Ihan oikeasti!”

Florida Panthersille tipahti keskiviikkona kurja uutinen sairastuvalta, kun seuran GM Bill Zito paljasti pohjoisamerikkalaislehdistön mukaan pakki Aaron Ekbladin joutuneen pitkäaikaisesti loukkaantuneiden pelaajien listalle.
Pakin viime runkosarjakaudet ovat olleet enemmän ja vähemmän repaleisia. Kaudella 2018-19 vyölle tuli täydet 82 matsia, mutta sen jälkeen ottelumäärät ovat olleet järjestyksessä vanhimmasta tuoreimpaan 67, 35, 61 ja kolme.
– Ei tästä (nykytilanteesta) voi olla iloinen. Ennen kaikkea olemme huolissamme hänestä ihmisenä, mutta kyllä hän vielä paluun tekee, Zito sanoi NHL:n nettisivujen mukaan.
– Kyse ei ole siitä, että Aaron joutuisi jättämään kauden kesken tämän vamman takia. Meillä on täydet perusteet odottaa, että hän palaa sataprosenttiseen kuntoon. Tällaiset takaiskut nyt vain ovat tavallisia.
Loukkaantumisen jälkeenkin kuulemma isoon rooliin palaava 26-vuotias kanadalainen yllätti GM:n äskettäin totaalisesti.
– Kun pääsin hänen juttusilleen, hän oli jo treenaamassa, ihan oikeasti! Henkisesti vahvempaa ihmistä saa etsiä. Hän on varmasti vihainen ja surullinen samaan aikaan, onhan hän ihminen. Ymmärtääkseni hänen paluunsa on vain ajan kysymys.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue