TAMPERE. Jääkiekkoliigan kausi alkaa Ilveksen osalta keskiviikkona kotona HPK:ta vastaan. Urallaan rajuista terveyshuolista kärsinyt hyökkääjä Santeri Virtanen on pysynyt sanojensa mukaan nyt ihan tarpeeksi terveenä. Meininki on yleisesti ottaen kuulemma hyvä.

Ilves on pelannut jo tosipelejä CHL:ssä, ja kauden alku on vaikuttanut ainakin tuloksellisesti vaikealta. Ilves on E-lohkon hännillä kolmessa pinnassa. Kauden neljästä ensimmäisestä ottelusta on irronnut vain yksi voitto.

Fribourgia vastaan tuli sarja-avauksessa käkättimeen maalein 2-3, Salzburg kaatui samalla keskieurooppalaisella reissulla ylitöiden jälkeen 3-2. Vaikka retki oli tuloksellisesti haastava, antoi CHL:n debytantti Ilves itsestään kokonaisuudessaan huikean kuvan.

– Oli hieno reissu, siihen tuli alle vähän leiriäkin. Fribourgissa oli tiukka ja tasainen matsi, mutta valitettavasti se kääntyi kaverille. Siellä oli Ilves-paitoja, Virtanen muistelee liigakauden avaustapahtumassa Nokia Arenalla.

Ilves-fanien reissaaminen kertoo ainakin CHL:n nousevasta arvostuksesta paljon, ja samaa arvostusta huokui Ilveksen avausmatsissa uuden hyökkääjä Tommi Tikan energiasta. Kova, tikkamainen, niitti heti alkuun ja myöhemmin kaksi maalia.

– Fribourgissa tuntui kuin jalismatsissa olisi ollut – kotijoukkueen kannattajakuntakin oli ihan jäätävä. Pelin alkuun ei kuullut omia ajatuksia, sitten Tiki vielä rullasi vastustajan. Hallissa olleiden keskuudessa ottelu ei varmasti tuntunut miltään mitäänsanomattomalta peliltä, Virtanen miettii.

– Salzburgissa oli tosi paljon lähtijöitä Tampereelta, ja muutenkin Ilves-henkisiä. Se tuntui ihan kotimatsilta, (meidän fanit) veivät heidän kannatusporukkaa ihan 100-0. Onneksi saatiin voitto mukaan. Tuntui, että pelillä olisi voinut ansaita enemmänkin. Pieniin virheisiin menetettiin pisteitä.

CHL:n arvo on siis nousemaan päin?

– Kun puhuttiin tästä, niin ehkä profiili on nousemaan päin. Nimeltä mainitsematon sarja tulee vieraantumaan ja se saattaa jättää tyhjiön, Virtanen viittaa KHL:ään.

– CHL voisi nousta ykköskiekkotuotteeksi ja sitä saatettaisiin arvostaa enemmän. NHL:hän on tietysti oma juttu, mutta se ei olekaan eurooppalaista kiekkoa. Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana (CHL:ssä) ja tuntuu siltä, että tämä voi ottaa tuulta purjeiden alle.

Ilveksen fanit elivät joukkueensa mukana huikeasti jo Hakametsän aikoina. KUVA: Velimatti Lehmusvuori.

Kova, kovempi, Liiga

Kova on tiistaina alkavan kotimaisen Liigankin taso – kenties paperilla kovempi kuin vuosiin. Syy on yksinkertaisesti se, että joukkue toisen perään on tehnyt kovia hankintoja niin kaukaloon kuin sen ulkopuolelle.

– Varmasti on kovin taso moneen kymmeneen vuoteen. Jos olisin poikkupoika ja kannattaisin jotain seuraa, kuten aikoinaan Bluesia, olisin ihan innoissani. Totta kai olen innoissani pelaajanakin – paljon on hienoja pelaajia ja joukkueita.

– Suomalaisessa kiekkoilussa eletään hienoja aikoja. Toivottavasti Liigan toimistolla pystytään tekemään oikeita päätöksiä, jotta sarja kasvaa ja kehittyy.

Virtanen tuli Ilvekseen SaiPasta kesken kauden 2020-21.

Ilvekseen, joka nousi viime kaudella pitkästä aikaa mitaleille, ja joka tuntuu olevan ainakin sivustaseuraajan silmiin Suomen kärkiorganisaatioita. Fanien into ja joukkueen dominointi sosiaalisen median tileillä ovat eliittitasoa.

– Arki maistuu tosi hyvälle. En tiedä, missä muualla haluaisi Suomessa pelata tällä hetkellä. Tavoite on olla valtakunnan ykkösseura. Tuntuu, että kaukalon ulkopuolella aletaan varmaan olemaan. Jäällä se pitää vielä tehdä. Paljon on satsattu ja panostettu.

Ilves on osoittanut olevansa monipuolisuutta tuijottamalla yksi valtakunnan kärkiseuroista. Nouseeko joukkue kärjeksi myös kaukalossa? KUVA: Taneli Niinimäki.

Menneen liigakauden pronssimitalisti edustaa Ilvestä kauden avaustilaisuudessa, johon jokaisesta joukkueesta oli kutsuttu lähtökohtaisesti päävalmentaja ja kapteeni.

Onko kapteenin rooli Eemeli Suomea tuurannen Virtasen haave?

– En mä tiedä, onko se haave. Ennemminkin haluan pelata hyvin. Mutta tuskin kukaan kapteeniksi valituksi tulemisesta kieltäytyy ilman painavaa syytä.

– Piti tulla tähän hallille vain treenaamaan. Heitin Bayern Münchenin rotsin ja olohousut tähän näin, kunnes urheilujohtaja Timo Koskela veti mut pyörän päältä pois ja sanoi, että nyt suihkuun, Ilveksen pikeepaita päälle ja tänne näin, Virtanen hymyilee Nokia Arenan eräässä ravintolassa kapteenien seassa.

Tapahtumassa yksi kuuma puheenaihe on Liigan sarjajärjestelmä. Virtasen mukaan oikea joukkuemäärä olisi 12 porukkaa ja nyt pitäisi luoda yhteisöllisyyttä sekä kilpailua painottava, kokonaan uusi järjestelmä.

– Mutta mulla ei ratkaisuja ole.

No, uusi kausi alkaa 15 joukkueen voimin. Liigassa kaikkiaan 133 pelissä tehot 22+22=44 iskenyt alle 20-vuotiaiden maailmanmestari ei tavoitteitaan peittele.

– Viime kaudella pronssi oli se, mitä ansaittiin. Nyt halutaan enemmän.

Eli nyt halua on olla valtakunnan ykkösseura?

– Aivan varmasti.