Tässä on HIFK:n kapteenisto alkavalle kaudelle – varakapteeneita on peräti viisi kappaletta
HIFK kertoi kapteenistonsa Liiga-kaudelle 2022-23. Mukaan on valittu kaikkiaan peräti kuusi pelaajaa. Joukkueen kapteenin roolia hoitaa myös alkavalla kaudella Teemu Tallberg, kun taas varakapteeneina toimivat Ilari Melart, Iiro Pakarinen, Eetu Koivistoinen, Otto Paajanen ja Juha Jääskä.
Tallbergille tuleva kausi on toinen HIFK:n kapteenina. Hän pelasi joukkueessa ensimmäiset Liiga-ottelunsa jo kaudella 2009-2010, minkä jälkeen hänet on nähty myös muissa Liiga-seuroissa. Mies palasi takaisin Helsinkiin kesken kauden 2017-18.
– On kunnia-asia jatkaa HIFK:n kapteenina. Pyrin näyttämään esimerkilläni mallia muille jäällä ja sen ulkopuolella. Kapteeniryhmällämme on erilaisia kokemuksia ja pystymme varmasti auttamaan joukkuetta ja toisiamme myös tiukan paikan tullen, Tallberg kommentoi HIFK:n tiedotteessa.
– Tallberg tekee paljon näkyvää ja näkymätöntä työtä ja on erittäin arvostettu joukkueen sisällä. Meillä on vahva luotto tähän kuusikkoon. Kapteeneilla on arvokasta kokemusta, lujaa luonnetta ja HIFK:n punainen sydän, sanoo puolestaan HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen.
Koivistoinen ja Paajanen olivat HIFK:n varakapteeneita jo viime kaudella. Heistä Koivistoinen aloittaa toisen kautensa seurassa, kun taas Paajanen kolmannen. Jääskä debytoi Liigassa kaudella 2015-16 ja on edustanut Liigassa aina HIFK:ta. Kapteenistoon hän kuuluu nyt ensimmäistä kertaa.
Melart teki paluun HIFK:hon edustettuaan joukkuetta edellisen kerran kaudella 2012-13. Pakarinen siirtyi seuraan kesken viime kauden Jokereista. Hänet on nähty HIFK:ssa jo kausilla 2012-14, joista jälkimmäisellä kaudella hän toimi myöskin varakapteenina.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio