Näkökulma: Olisiko aika herätä? Liigan verkkosivuista on tullut joka syksyinen vitsi
Suomalaiset jääkiekon ystävät ansaitsevat parempaa, mitä heille tällä hetkellä tarjotaan, kirjoittaa toimittaja Miikka Lahtinen.
Äläkä käsitä alkua väärin. Liigassa seurat ovat tehneet hienoa työtä. Sarja on kiinnostavin miesmuistiin, ja kaukalossa viilettää poikkeuksellisen kovia nimiä. Voisi siis kuvitella, että myös keskustelut kävisivät kuumana otteluiden ympärillä, mutta heti alkukaudesta suurimmat puheenaiheet ovat suuntautuneet muualle.
Tällä hetkellä ainakin sosiaalisessa mediassa eniten puhetta herättävät Liigan surkeat verkkosivut. Ne eivät toimi. Taaskaan. Ongelmia on ollut jo pidempään. Sivuja on ollut aikaa korjata ja kehittää, mutta näin ei ole jostain syystä tehty – ainakaan onnistuneesti.
Jo viime kaudella useat ihmiset käyttivät Liigan vanhoja verkkosivuja hyväkseen, koska uudet olivat niin huonot. Tällä kaudella vanhoja sivuja ei voi puolestaan enää käyttää, mikä on sinällään sääli, koska uudet eivät toimi. Tai jos toimivat, niin vain hetkellisesti.
Keskiviikkona törmäsin sellaisiin ongelmiin, joihin en olisi uskonut törmääväni enää vuonna 2022. En saanut katsottua Liigan sivuilta edes perusasioita, kuten maalintekijöitä tai maalivahtien torjuntoja, mutta aina luotettavan Ylen Teksti-TV:n kautta tämä onnistui helposti.
Johtuvat Liigan verkkosivujen nykyiset ongelmat mistä tahansa, niin tällainen ei ole enää millään tavalla ymmärrettävää. Asioiden korjaamiseksi on ollut kyllä riittävästi aikaa. Liigan verkkosivut ovat niin tärkeät, että niiden täytyisi olla kunnossa viimeistään siitä lähtien, kun kiekko putoaa ensimmäisen kerran jäähän.
Laadukas sarja ja sen seuraajat ansaitsevat parempaa.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- NHL:ssä kävi kylmät kuudelle suomalaiselle – 448 ottelun mieskään ei säästynyt
- NHL:n vapailta markkinoilta lähti yksi kovimmista nimistä
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Jokereissa jysähti: Tomek Valtonen ulos – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”