Debyytti miesten tasolla tuli eteen yllättäen – Jukurien nuori maalivahti joutui kovaan paikkaan CHL:n huippuottelussa

Jukurit hävisi perjantaina CHL-ottelun ruotsalaisseura Luulajalle lukemin 3-4. Ottelu pelattiin Ruotsissa.
Mikkeliläisjoukkue joutui lähtemään otteluun ilman maalivahti Frans Tuohimaata, joka joutui jäämään kokoonpanosta sivuun pienten vaivojen takia. Näin ollen Jukurien maalilla aloitti Markus Ruusu. Hän loukkasi itseään kuitenkin maalineduskahakassa, minkä seurauksena hän joutui jättämään ottelun kesken ajassa 26.39. Ruusu ehti torjumaan ottelussa 12 kertaa ja hän piti maalinsa puhtaana.
Ruusun loukkaantumisen myötä Jukurien maalille saapui loppupelin ajaksi vasta 20-vuotias Lukas Silvennoinen. Hän on pelannut kaksi edellistä kautta Jukurien U20-joukkueessa. Kyseinen ottelu oli myöskin Silvennoiselle ensimmäinen miesten tasolla koskaan.
Tulikasteensa miesten peleissä Silvennoinen saikin huippuottelussa huippuluokan vastustajaa vastaan. Luulaja voitti menneen SHL-kauden päätteeksi hopeaa. Silvennoinen kirjautti ottelussa kaikkiaan 24 torjuntaa ja päästi selkänsä taakse neljä maalia.
Ottelun ratkaisi Luulajan hyväksi joukkueen kakkosketju. Isac Brännström tehtaili kovat pisteet 3+1, Einar Emanuelsson saalisti tehot 0+3 ja suomalaishyökkääjä Juhani Tyrväinen merkkautti pisteet 1+1.
Jukurien maalit ottelussa iskivät Niko Huuhtanen, Otto Mäkinen ja Jesper Piitulainen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- KooKoon ulkomaalaisvahvistus siirtyy uuteen seuraan: ”Fantastinen urheilukaupunki”
- Suomalainen huippuvahti: Ura ohi!
- Lähde: Kolossimainen puolustaja siirtyy Liigaan!
- Olli Jokinen maksoi jättisumman sopimuksen purkamisesta SHL:ssä
- SK: Ässät nappasi Pelicansin luottopuolustajan
- Olli Jokinen siirtyy HIFK:hon – samalla toinen jättiuutinen!
- HIFK:lta radikaali veto: Ville Peltoselle potkut!
- Liiga-faneille herkkua: Näin näet finaalin ilmaiseksi!
- Leijonista tuttu kolmikko juhlii Sveitsin liigan mestaruutta
- NHL-tähtihyökkääjä teloi rumasti Aleksander Barkovin
- MTV: NHL:ssä pelannut suomalainen siirtyy Liigaan!
- Kärpiltä hirmukaappaus: Liigan supertähti haaviin!
- Huipputehot Ruotsissa takonut suomalaishyökkääjä palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Jyrki Jokipakka vaihtaa maisemaa – iso Liiga-siirto vireillä!
- Lehti: TPS:n tähtihankinta paljastui flopiksi – tässä miehen uusi osoite!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- Lehtitieto: Yli 600 SHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Leijonien MM-leiriryhmään muutoksia – kultasankari korvaa Liigan supertähden
- Lähde: Tehokas ruotsalaispuolustaja siirtyy Liigaan
- Lähde: TPS:stä lähtenyt Markus Nenonen löysi uuden seuran