Tässä KooKoon kapteenisto tulevalle Liiga-kaudelle – joukkue saa uuden kapteenin
KooKoon kapteenisto Liiga-kaudelle 2022-23 on nyt selvillä. Joukkueen kapteeniksi on valittu Heikki Liedes, kun taas varakapteenin tehtäviä hoitavat Oskari Manninen, Toni Suuronen sekä Stefan Warg.
Liedes aloittaa KooKoossa toisen kautensa. Hän toimi jo viime kaudella joukkueen varakapteenina. Ennen Kouvolaan siirtymistään Liedes kipparoi Lukkoa yhden kauden ajan. Tuo kausi päättyi Lukon osalta myöskin Suomen mestaruuteen.
– No tosi hieno kunniahan kapteeniksi valinta on. Meillä on tässä paljon hyväluonteisia jätkiä niin kapteenistossa kuin sen ulkopuolellakin ja he johtavat sekä omilla puheillaan että teoillaan. Tälläkin rintamalla mennään siis vahvana kollektiivina myös kentän ulkopuolella. Kovasti koitan ennen kaikkea oman tekemisen kautta johtaa näyttämällä esimerkkiä siitä, mitä on voittavan joukkueen arki ja sitä sitten vaatia ja vaalia tässä meidän tekemisessä, Liedes kommentoi seuran tiedotteessa.
Manninen on pelannut KooKoossa viimeiset kolme kautta ja toiminut jokaisella kaudella varakapteenina. Suuronen on edustanut kouvolalaisseuraa neljä kautta ja toiminut varakapteenina yhden kauden. Ruotsalaispuolustaja Wargilla on edessään puolestaan ensimmäinen kausi Liigassa. Hän on toiminut urallaan kapteenina SHL:ssä Örebro HK:n joukkueessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia