Nähdäänkö NHL:ssä offer sheet? Yksi seura haavoittuvassa asemassa

Toronto Maple Leafs on haavoittuvassa asemassa. Seuran rajoitettu vapaa agentti Rasmus Sandin on yhä ilman jatkosopimusta. Toronton palkkakatosta meinaa löytyä tilaa 22-vuotiaalle ruotsalaispuolustajalle.
Sandin onkin tällä hetkellä NHL:n potentiaalisin kohde offer sheetille. Vastaava tapaus nähtiin viime kesänä Jesperi Kotkaniemen kohdalla. Sandinille tosin ei tarvitsisi tarjota kummoistakaan palkkaa, jotta Toronto ei voisi tarjoukseen vastata.
Viime kaudella Sandin murtautui Toronton vakiomiehistöön, mutta hän ei ole vielä lunastanut täyttä kiekollista potentiaaliaan. Hän iski viime kaudella 51 NHL-ottelussa tehot 5+11=16.
Sandin on takonut kovia tehoja AHL:ssä ja nuorten maajoukkueissa. Jo kaudella 2018-19 hän sivalsi AHL:ssä 44 matsiin tehot 6+22=28. Noista ajoista Sandin on kehittynyt vielä lisää.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- NHL:ssä nähtiin huima harvinaisuus – tähtivahti laukoi historiallisen maalin!
- Corey Perryn tapauksesta uutta tietoa – tässäkö syy potkuille?
- MTV Urheilun asiantuntijat ovat puhuneet – tässä on Liigan marraskuun tähdistökentällinen
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- Leijonista tuttu Joonas Järvinen solmi loppukauden kattavan Liiga-sopimuksen
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Kova kohtalo: Kärpissä ja NHL:ssä viime kaudella pelannut suomalainen heivattiin farmin farmiin
- Nyt tipahti huima arvio! IL: Leijonat-konkari vertaa Aatos Koivua NHL-supertähteen
- Onko lähtölaskenta alkanut? TPS-tähti ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon
- Colorado-puolustaja jättää joukkueen mielenterveys- ja alkoholiongelmien vuoksi
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Harvinainen ulostulo! Pelikaveri tylyttää Connor Bedardia ja muita Chicagon nuoria – vaatii muutosta yhteen asiaan
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Siirtojytky! Kärpät teki valtavan kaappauksen – vahvistuu NHL-pelaajalla: ”Erittäin harvinaista”
- TSN: NHL-seura pisti lähes kaikki pelaajansa, varauksensa ja lupauksensa myyntiin – vain kolme turvassa
- Ryan Lasch tasoihin nolon Liiga-ennätyksen kanssa – nouseeko hän pian kaikkien aikojen ykköseksi?
- Huippulupaava puolustaja lähtee Liigasta
- No nyt! 5,5 miljoonan dollarin NHL-tykki hyllytettiin – valmentajalta suora perustelu