Leijonien konkari saa kapteenin tehtävät harteilleen – tässä on HPK:n tulevan kauden kapteenisto
HPK julkisti tulevan Liiga-kauden kapteenistonsa. Joukkueen kapteenina toimii ensi kaudella kokenut puolustaja Juuso Hietanen.
37-vuotias Hietanen teki 15 kauden tauon jälkeen paluun kasvattiseuraansa. Hän edusti HPK:ta viimeksi kaudella 2006-07, minkä jälkeen hän kiekkoili neljä kautta Ruotsissa, kymmenen kautta KHL:ssä sekä viime kauden Sveitsissä. Pitkällä urallaan Hietanen on pelannut Leijonissa kahdeksat MM-kisat ja kolmet olympialaiset, joista hän on voittanut maailmanmestaruuden, olympiakultaa, kaksi MM-hopeaa sekä yhden olympiapronssin.
– On kunnia-asia saada olla kapteeni ja saada hienot varakapteenit vierelle. Tästä tämä meidän yhteinen matka alkaa ja kaikki muutkin joukkueessa johtaa omalla tavallaan. Meillä on hyvä porukka kasassa ja yhdessä rakennamme pelaamistamme siihen, että olemme valmiina ja peli on kunnossa, kun Liiga alkaa, Hietanen kommentoi seuran tiedotteessa.
Joukkueen varakapteeneiksi valittiin Markus Nenonen sekä Antti Pihlström. 29-vuotias Nenonen on pelannut HPK:ssa neljä kautta ja hoiti kapteenin virkaa kahden edelliskauden ajan. 37-vuotias Pihlström puolestaan siirtyi joukkueeseen viime kaudeksi ja liittyy nyt ensimmäistä kertaa mukaan kapteenistoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu