Jukureiden kapteeniksi yllätysnimi – Olli Jokinen puolustaa: ”Tärkeintä on, että hän on oma itsensä”

Mikkelin Jukurit on valinnut ensi kauden kapteenistonsa. Seuran kapteeniksi on valittu kesän aikana seuraan siirtynyt Juhamatti Aaltonen.
Aaltonen tunnetaan taiteilijasieluna kuin johtohahmona. Hänellä on kokemusta monista sarjoista sekä kansainvälisistä peleistä, mutta Aaltonen ainoastaan kerran hän on kuulunut kapteenistoon: viime kaudella Kärpissä.
Päävalmentaja Olli Jokisella on vankkumaton luotto Aaltoseen.
– Minulla on erittäin kova arvostus Juhamatti Aaltosta kohtaa: Siitä mitä hän on tehnyt pelaajana sekä kuinka paljon hän on voittanut ja ollut voittavassa ympäristössä. Juhis on erittäin hyvä pelaaja ja motivoitunut urheilija, joka on nähnyt lähes kaiken muun paitsi NHL:n. Hän on erittäin energinen ja eloisa kaveri, mutta samalla myös omantiensä kulkija, joka uskaltaa sanoa asioita ääneen myös valmennukselle, jos joku ei toimi, Jokinen kertoo.
– Me emme odota että Juhis muuttaa mitään. Tärkeintä on, että hän on oma itsensä ja tuo oman panoksensa koppiin joka päivä. Haluan, että Juhis on paras versio itsestään päivittäin kuten hän on viiden viikon ajan jo osoittanut.
Aaltosen lisäksi tulevalla kapteenistoon kuuluvat Niclas Lundgren, Linus Nässen, Pekka Jormakka ja Jarkko Immonen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Eeli Tolvanen vertaili NHL:n ja MM-kisojen eroja: ”Näyttää hyvältä, mutta ei ole tehokasta”
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille