Nuorten Leijonien MM-urakka lähenee – näin Antti Pennanen kuvaili joukkuettaan

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue nimettiin elokuussa pelattaviin ikäluokan MM-kisoihin aiemmin viikolla.
Nuoret Leijonat lähtee turnaukseen joukkueella, jonka viimeiset valinnat aiheuttivat päävalmentaja Antti Pennaselle jonkinlaista päänvaivaa.
– Meillä on paljon hyviä pelaajia, joista valita. Vaakakupissa painoivat mm. roolit, ylivoima- ja alivoimaosaaminen ja kätisyydet, luotsi sanoi Suomen Jääkiekkoliiton nettisivuilla.
Pelaajalista löytyy täältä.
– Luotimme valinnoissa vahvasti historiaan ja yhteisiin kokemuksiin. Siihen joukkueeseen, joka vuodenvaihteessa oli koolla, on tehty vain vähän muutoksia.
Edelliset kisat pelattiin vuoden vaihteessa, mutta ne jäivät kesken koronaviruksen levitessä käsiin.
– Muilla mailla voi olla terävin kärki, mutta meillä on taas yhteistyötä ja neljän ketjun voimaa ja laajuutta. Tästä ryhmästä löytyy erittäin monipuolista osaamista.
Sinivalkoinen lauma aloittaa turnausurakkansa keskiviikkoyönä 10. elokuuta Latviaa vastaan. Alkulohkon muut vastustajat ovat Tshekki, Slovakia ja Kanada.
Puolivälierät pelataan elokuun 17. ja 18. päivien välisenä yönä, välierät 19.-20. elokuuta ja mitalipelit 20.-21. elokuuta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?