Yle Urheilu: Juhamatti Aaltonen paljasti seurasiirtonsa syyt sekä asetti korkeat tavoitteet ensi kaudeksi

Kokenut 37-vuotias konkarihyökkääjä Juhamatti Aaltonen pelaa ensi kaudella Mikkelin Jukureissa. Hän teki seuran kanssa toukokuussa yksivuotisen sopimuksen.
Aaltonen on pelannut tähän mennessä Liiga-urallaan 521 ottelua runkosarjassa (151+201=352) sekä 96 ottelua pudotuspeleissä (19+34=53). Hän on edustanut Kärppiä, Pelicansia sekä HIFK:ta. Leijonien paidassa mies on pelannut viidet MM-kisat ja yhdet olympialaiset voittaen MM-kultaa (2011) sekä olympiapronssia (2014). Häneltä löytyy kokemusta myöskin KHL:stä ja SHL:stä.
Kärppien riveissä Aaltonen on juhlinut Suomen mestaruutta kolme kertaa. Viime kaudella hän pelasi joukkueessa 58 ottelua runkosarjassa tehoin 14+21=35 sekä seitsemän ottelua pudotuspeleissä pistein 1+2.
Aaltonen kertoi Yle Urheilun haastattelussa syyt sille, miksi hän päätti siirtyä Jukureihin. Yksi suurimmista tekijöistä siirron taustalla oli tarjolle tullut suuri rooli muun muassa Petrus Palmun sekä Aatu Rädyn lähdettyä joukkueesta viime kauden jälkeen.
– Tuli sellainen fiilis, että haluan jotain uutta ja paikan, jossa voisin olla luova. Olli Jokisen kanssa juttelin, niin syntyi tunne, että täällä voisi olla uusi startti, Aaltonen tuumi.
Vaikka Aaltonen onkin jo 37-vuotias, hän ei ole lähdössä Mikkeliin jäähdyttelemään.
– Vaikka onkin vanha, niin haluaa olla vielä parempi ja haluaa myös todistaa itselleen, että pystyy olemaan parempi. Ellei olisi edelleen kunnianhimoa, en olisi tässä, Aaltonen sanoi.
Sekä itselleen henkilökohtaisesti että koko Jukurien joukkueelle Aaltonen on asettanut korkeat tavoitteet.
– Parempi kausi kuin viime kausi. Uran paras kausi, räjäytetään pankki Mikkelissä ja mennään mitalipeleihin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Äitienpäivän painajainen peruttu – Leijonat nousi komeasti voittoon Ranskaa vastaan
- Eeli Tolvanen vertaili NHL:n ja MM-kisojen eroja: ”Näyttää hyvältä, mutta ei ole tehokasta”
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille