Pitkän Mestis-uran tehneellä pelaajalla hurja saldo – yksikään hänen edustamansa seura ei ole enää olemassa
Juuso Forsström julkaisi vuonna 2018 Twitterissä kolmen viidestä hänen edustamastaan Mestis-seurasta menneen konkurssiin. Tatu Virtanen nosti tämän julkaisun esille SaPKon konkurssiin hakeutumisen myötä, sillä savonlinnalaisseurasta tuli juuri lopettaneelle hyökkääjälle neljäs saman kohtalon kokenut Mestis-joukkue. 32-vuotiaana hokkarinsa naulaan ripustaneen sentterin koko uran saldo on vieläkin hurjempi.
Forsströmin 15-vuotiaasta junioriuran loppuun asti edustama Blues juniorit oli aikuisten puolella tapahtuneen konkurssin myötä niin ikään konkurssiuhan alla, kunnes siitä tuli osa Kiekko-Espoota vuonna 2019. Junioriuran jälkeen lohjalaisen LoKV:n kasvatti siirtyi Kiekko-Laserin riveihin, joka meni konkurssiin kesken hänen ensimmäisen kautensa oululaisjoukkueessa.
Sieltä matka jatkui saman kauden aikana 2011-12 tuoreeseen JYP-Akatemiaan, joka lopetti talousvaikeuksien ja sarjaputoamisen seurauksena toimintansa vuonna 2017. Forsströmin seuraava joukkue oli HCK, jossa hän vietti seuran ainoat kaudet Mestiksessä ennen vuoden 2014 konkurssia.
2014-17 ja 2018-22 kotina oli Savonlinna ja SaPKo, jonka tarina siis päättyi tähän vuoteen. 2017-18 Forsström edusti Espoo Unitedia, joka meni konkurssiin kyseisen kauden jälkeen oltuaan olemassa kokonaiset kaksi vuotta.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä