Pääseekö Jukka Jalonen vihdoin NHL:ään? Peliyhtiöltä hämmentävä näkemys
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Jukka Jalonen on panoksellaan mullistanut suomalaisen jääkiekkoilun. Hän on voittanut päävalmentajana kolme maailmanmestaruutta, olympiakultaa ja nuorten maailmanmestaruuden.
Näistä tuoreimmat, MM-kulta ja olympiakulta, tulivat kolmen kuukauden sisään viime kuussa kotikisoissa ja helmikuussa Kiinan Pekingissä.
Kun 59-vuotiaalla Jalosella on vyöllään myös Suomen mestaruus, on hän voittanut käytännössä kaiken mahdollisen NHL:n Stanley Cupia lukuun ottamatta.
NHL:n ovet eivät ole silti vieläkään auenneet suomalaiselle. Jo kolmas miesten MM-kulta sai jälleen monet pohtimaan, että joko nyt olisi aika tarunhohtoisen?
Ruotsalainen vedonlyöntiyhtiö Nordic Bet ei vieläkään pidä mahdollisuuksia hääppöisinä. Nordic Bet on valmis maksamaan vedonlyöjille rahat takaisin kuusinkertaisesti, mikäli Jalonen valmentaisi NHL-seuraa kaudella 2022–23.
– Eiköhän Rikard Grönborg ole paljon todennäköisempi siirtymään NHL:ään kuin Jalonen, murahtaa yhtiön Ruotsin maajohtaja Mattias Wennerkvist – edelleen kotimaansa MM-fiaskosta turhautuneena.
Grönborg on sveitsiläisen pääsarjajoukkue ZSC Lionsin vastuuvalmentaja. Hän on voittanut urallaan vinon pinon MM-mitaleita miehissä ja nuorissa, tilillä on myös olympiahopea – mutta kulta puuttuu.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n