Tähtivahdin nimi tulikuumaa valuuttaa NHL:n siirtomarkkinoilla – kommentoi nyt itse asiaa: ”Täyttä valhetta!”

Anaheim Ducksin tähtimaalivahti John Gibson on ottanut ensimmäistä kertaa julkisesti kantaa miehen ympärillä pyöriviin siirtohuhuihin.
Muiden muassa sisäpiiritoimittaja David Pagnottan julkisuuteen levittämien sisäpiiritietojen mukaan Gibson olisi pyytänyt Ducksilta siirtoa miehen kyllästyttyä seuran uudelleenrakennukseen ja varsinkin tämän kauden tyhjennysmyyntiin. Maalivahti itse tyrmää siirtovaatimukset suoralta kädeltä.
– Kaikki huhut, joiden tiimoilta sain soiton agentiltani, ovat täyttä valhetta. En ole käynyt minkäänlaisia keskusteluja kenenkään kanssa. Yksikään näistä huhuista ei pidä paikkaansa, Gibson tuhahtaa The Athleticille.
– Kun allekirjoitin jatkosopimuksen muutama vuosi sitten, sanoin tuntevani kiitollisuutta mahdollisuudesta edustaa samaa joukkuetta urani loppuun saakka. Olen edelleen samaa mieltä.
Ducks kauppasi siirtotakarajalla toisaalle pitkäaikaisista runkomiehistään Hampus Lindholmin, Josh Mansonin sekä Rickard Rakellin. Kolmikosta luopuminen toi Ducksille paluupostissa mm. neljä ykköskierroksen varausvuoroa. Gibson uskookin Ducksin olevan uuden nousun kynnyksellä – ja mies haluaa olla osana sitä.
– Mielestäni tämä on mielenkiintoinen osuus. Kaikki nämä siirrot avasivat joukkueelle rutkasti tilaa palkkakattoon unohtamatta kaikkia treideistä saatuja varausvuoroja. Kaikki täällä ovat innoissaan siitä, mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti joukkueemme vahvistuu ja saamme muutamia uusia palasia, Gibson näkee.
Gibsonin 6,4 miljoonan dollarin vuosipalkan takaava sopimus jatkuu vielä viiden kauden ajan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa