Kari Jalosen syrjäyttämäksi joutunut tshekkiluotsi myöntää: ”Olen kateellinen hänelle”

Nuorten Leijonien päävalmentajaksi ensi kaudeksi tulossa ollut Kari Jalonen korvasi yllättäen Filip Pesanin Tshekin maajoukkueen päävalmentajana vain muutamaa kuukautta ennen Suomessa pelattua MM-turnausta.
”Kojo” onnistuikin palauttamaan Tshekin mitalikantaan kymmenen vuoden tauon jälkeen joukkueen napattua Tampereelta MM-pronssia. Pesan kertookin tuntevansa kateutta suomalaista kollegaansa kohtaa
– Jalonen? Olen hieman kateellinen hänelle. Tietenkin toivon hyvää pojille, varsinkin koska irtisanottua valmennusta lukuun ottamatta muu operatiivinen ryhmä jäi sinne. Hierojat, huoltajat ja muut ovat erinomaisia ihmisiä. Toivon hyvää myös pelaajille. Jalonen oli yksi harvoista kollegoista, jotka toivottivat minulle onnea uuteen työpaikkaani, joten hän on myös hieno ihminen, Pesan kertoi tshekkiläiselle Denik-lehdelle.
Jalonen laittoi Tshekin pelitavan uusiksi, minkä seurauksena MM-kisoissa nähtiinkin aiempaa kurinalaisempi tshekkinippu.
– Niin se on. Joukkue alkoi pelata Karin alaisuudessa hieman puolustavammin. Totta kai David Pastrnakin saapuminen käänsi joukkueen suunnan 180 asteella, Pesan muistutti Boston Bruinsin supertähden saapumisen vaikutuksista pelitapaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin