Helsingin Sanomien laaja-alainen selvitys kertoo: näin paljon Liiga-seurat ovat saaneet koronatukea kahdessa vuodessa
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Sanomat teki laaja-alaisen selvityksen siitä, kuinka paljon yritykset eri aloilta ovat saaneet koronatukea kevään 2020 ja toukokuun 2022 välisenä aikana. Selvityksessä mukana olivat myöskin Liiga-seurat.
Koronatukiin on laskettu mukaan Business Finlandin, ely-keskusten, Valtiokonttorin sekä Ruokaviraston myöntämät suorat yritystuet. Kaikki jääkiekon ja jalkapallon miesten pääsarjajoukkueet saivat korona-avustuksia myöskin opetus- ja kulttuuriministeriöltä, mutta niitä ei ole otettu huomioon tässä selvityksessä.
Selvitys paljastaa, että Liigan seuroista eniten tukea kahden vuoden aikana on saanut Helsingin IFK. Seuran saama tuki oli kaikkiaan 1 849 360 euroa. Yli miljoonan euron potit ovat lisäksi lunastaneet myös Kärpät, Tappara ja Pelicans.
Vähiten tukea on puolestaan saanut Vaasan Sport, jonka summaksi jäi 279 972 euroa. Näin ollen ero HIFK:n ja Sportin saaman tuen välillä on jopa yli 1,5 miljoonaa euroa.
Liiga-seurojen saamat koronatuet 2020-2022:
- Oy HIFK-Hockey Ab: 1 849 360 €
- Oulun Kärpät Oy: 1 401 495 €
- Tamhockey Oy (Tappara): 1 183 848 €
- Lahden Pelicans Oy: 1 037 758 €
- KooKoo Hockey Oy: 828 556 €
- HC Ässät Pori Oy: 799 619 €
- HPK Liiga Oy: 750 300 €
- KalPa Hockey Oy: 728 677 €
- Rauman Lukko Oy: 706 367 €
- HC TPS Turku Oy: 635 522 €
- JYP Jyväskylä Oy: 573 974 €
- Ilves-Hockey Oy: 506 418 €
- Liiga-Saipa Oy: 491 554 €
- Jukurit HC Oy: 464 314 €
- Hockey-Team Vaasan Sport Oy: 279 972 €
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NHL-lätkää ilmaiskanavalta – Viaplay TV näyttää huippumatsin!
- Liiga-seuralta iso päätös – Jouko Myrrän kohtalo selvisi!
- IL: Jesse Puljujärvi iskettiin huippuketjuun Leijonissa
- HIFK:lle uusi vahvistus rapakon takaa!
- Liiga-seuralta iso sopimusuutinen: ”Pelipaikkansa eliittiä”
- Sport: uusi vahvistus hyökkäykseen!
- SaiPa iski pöytään sopimusuutisia!
- Milan Lucic löysi uuden seuran!
- Mikko Rantanen: huima saavutus – nousi suomalaislegendojen joukkoon
- Ilves kiinnitti Liigan kaksinkertaisen maalikuninkaan
- HIFK: Kaksi puolustajaa jättää seuran!
- Urheilucast: Aatos Koivu jättämässä TPS:n – siirto toiseen Liiga-seuraan vireillä!
- Urheilucast: JYP yrittää napata toisen Liiga-seuran ykkössentteriä – omasta tähdestä kova kilpailu
- HIFK: uusi pelaajahankinta!
- Oskari Setänen: paluu Liigaan!
- Raju veto: Liiga-seura potki valmentajat pihalle!
- Jatkaako Raimo Helminen SaiPassa? MTV: Seurapomolta vihjaileva kommentti
- IL: Kiekko-Espoo solmi huippusopimuksen!
- HIFK-kapteeni Ilari Melart: surkea uutinen!
- Yle Urheilu: Joni Ortion loppukauden seura selvillä – kiinnostuneita riitti